|
Kansainvälinen järjestelmä muodostaa maantieteen, geografian ohella toisen pysyvän tekijän, joka vaikuttaa minkä tahansa maan asemaan. Maantiede ei muutu, mutta kansainvälinen järjestelmä muuttuu alituisesti. Kylmän sodan jälkeen vaikutti siltä, että Suomi voisi irtaantua nimenomaan maantieteen asettamista kehitysrajoituksista, vaikka ”maantieteelle emme voi mitään”, kuten presidentti J.K. Paasikivi oli muistuttanut. Itse asiassa ajateltiin, että koulutuksen ja demokratian ansiosta Suomesta voisi tulla eräänlainen Euroopan Singapore, joka voisi hyötyä uudesta sijainnistaan demokratisoituvan Venäjän ja laajentuvan EU:n ”siltana”. YYA-sopimuksen tilalle tuli Maastrichtin sopimus, eikä edes integroitumiselle Naton yhteistyörakenteisiin vaikuttanut olevan poliittisia(geopoliittisia) esteitä. Näin Suomi pääsi eroon kylmän sodan ”poliittisesta lamasta”.
0 Comments
Journalismiin pesiytyvää korruptiota syytä avata - MTV3:n Pekka Lehtisen toiminta arveluttavaa16/7/2015 MTV3:n oikeustoimittaja Pekka Lehtinen nosti kesken Kreikka-kriisin esille kohu-uutisen, jonka mukaan poliisiylijohtajaksi 1.8.2015 alkaen nimitettyä Seppo Kolehmaista epäillään virkavelvollisuuden ja yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta. Epäily liittyy Poliisiammattikorkeakoulussa ilmenneeseen epäiltyyn työsyrjintään ja työpaikkakiusaamiseen vuosina 2010–2013. Kolehmainen työskenteli tapahtuman aikaan Poliisiammattikorkeakoulun rehtorina ja sittemmin Poliisihallituksessa.
Kreikan pääministeri Alexis Tsipras ilmoitti maansa TV-haastattelussa, että hän ei usko sopimukseen, joka Kreikan veloista saatiin aikaiseksi Brysselissä, mutta sopimuksen saaminen oli välttämätöntä, koska Kreikan ja kreikkalaisten etu saneli ratkaisun. Suomen pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi puolestaan Brysselin 17 tuntia pitkän maratonistunnon jälkeen, että hän ei voi edistää sellaista asiaa, johon hän ei itse usko. Sipilän lausuntoa on tulkittu niin, että Suomi valmisteli Kreikan sopimuksen kaatamista. Eräiden kansainvälisten mediatietojen mukaan Suomen rinnalla oli loppuun saakka Hollanti. Kreikalle olisi käytännössä näytetty tietä ulos eurosta, mitä arvelin jo aiemmin (blogi 13.7.). Suomen hallituksen tulisi avoimesti kertoa, mitä seurauksia Grexitistä olisi Suomelle ja Euroopalle.
Euromaiden johtajat istuivat 17 tuntia tekemässä päätöstä Kreikan velkakriisin ratkaisemiseksi. On makuasia, katsotaanko sopimusta ehdollisena, toisin sanoen niin, että neuvotteluja lisälainasta voidaan aloittaa vasta sitten, kun Kreikan parlamentti on hyväksynyt noin 80 miljardin euron tasolle nousevaan lainaan liittyvät ankarat ehdot. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) antaa ymmärtää, että Suomi on ehdollistanut oman hyväksymisensä Kreikan parlamentin ratkaisuihin. Periaatteessa asia on tietenkin näin kaikkien euromaiden kohdalla, mutta tuskin tätä on haluttu muissa euromaissa erikseen alleviivata. Sipilää voi tulkita niin, että Suomen ensisijaisena tavoitteena oli nähtävästi Saksan tavoin estää kreikkasopu. Hallituksen taustalla vahvasti toimiva entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) ehätti povaamaan loppuviikosta, että Kreikan aika eurossa on pian ohi. Tuskin perustelu voi olla muu kuin se, että Sipilä piti Kreikan auttamista liian kalliina ratkaisuna. Erikseen voidaan ihmetellä kuitenkin sitä, että yleensä sopimuskysymyksissä täsmällinen Saksa esitti jonkinlaista viiden vuoden ”time out”-ratkaisua eurosta Kreikalle, joka monien asiantuntijoiden mukaan olisi ollut perussopimusten vastainen menettely.
Yhteisvaluutta euro on kiistatta yksi Euroopan yhdentymisen suuria saavutuksia. Pitkälle Ranskan aloitteesta 1990-luvulla synnytetyssä eurossa oli silti karkeita valuvikoja, joiden seurauksena vuonna 2008 alkanut finanssikriisi muodostui uhkaksi koko euron olemassaololle. Niille, joille Euroopan unioni on ”pimeyden ydin”, kaikki unionin vaikeudet tarjoavat poliittista pääomaa. Suomessa on varsin merkittävä EU-vastainen ”oppositio”, jonka tärkein poliittinen voima, perussuomalaiset, nousi hallitusvastuuseen 2015. Tästä eteenpäin Suomen poliittista historiaa kirjoitetaan jossain määrin uudella tavalla. Ensimmäinen luku uutta historiaa alkaa 11.7.2015 kun Suomi erottuu Euroopan medioissa maaksi, jonka tavoitteena on erottaa Kreikka eurosta, kuten vaikkapa Bild am Sonntag asiasta aamulla 12.7. kertoo. Mutta voiko 17% prosentin puolue ratkaista Suomen EU-linjan, puhumattakaan erottaa yhden maan eurosta? Luonnollisestikaan ei voi.
Saksa on ollut kylmän sodan jälkeen Euroopan rauhan ja vakauden tärkein ankkuri. Yhdistynyt Saksa on noussut kuitenkin tarkoituksella hitaasti EU:n johtavaksi valtioksi. Kylmän sodan jälkeen ruorissa oli ensin lyhyen aikaa Ranska, sitten Saksa ja Ranska yhdessä, mutta Saksan liittokansleri Angela Merkelin aikana yhä enemmän yksin Saksa, mutta hyvin vastahakoisesti. Tämä on näkynyt Kreikan velkakriisin hoidossa, jonka ratkaisun viivästyminen on hidastanut ei vain euroalueen kasvun käynnistymistä, vaan luo laajemmin epävakautta Euroopan turvallisuusjärjestykseen. Kreikan velkakriisin ratkaisemisessa Saksa on osoittanut heikkoa johtajuutta, vaikka monien mielestä Merkel on nimenomaisesti ollut vahva johtaja välttämällä sanelupolitiikkaa. Toisaalta ongelmat joskus kasautuvat ellei niitä ratkaista ajoissa. Näin on käynyt Kreikan velkakriisin hoitamisessa. Saksan ankkuri on irtoamassa ja Eurooppaa uhkaa ajelehtiminen.
Keskustelua Kreikan velan hoidosta sävyttää - varmasti perustellusti - syyllisten etsintä. Samalla vaaditaan päitä vadille Kreikan hyväksymisestä euroon vuonna 2000. Kuten aina, syylliseksi voi joutua myös syyttömät. Lopulta syyllisiä ovat kaikki jollain tavoin Kreikan euroon liittymisessä mukana olleet EU-päättäjät. Keskusteluun on tietenkin nostettu myös euron perustaminen ja Suomen euroon liittyminen. Eduskunnassa keväällä 1998 käyty keskustelu ei saa korkeita tyylipisteitä. Pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ajoi euroon liittymisen Suomen osalta läpi poliittisin argumentein luottaen laajapohjaisen hallituksensa yhtenäisyyteen. Turvallisuuspoliittinen argumentti oli sinänsä poliittisista argumenteista pätevin sen hetken olojen näkökulmasta. Mutta euro ei ole NATO, mikä on tullut selväksi vuonna 2015. Monet johtavat suomalaiset euroajattelijat korostivat vuosia, miten euro vahvistaa unionia myös turvallisuusyhteisönä. Tämän näkemyksen arvostelijat löytyivät EU:n lukuisista vastustajista ja toisaalta NATO-jäsenyyden harvoista kannattajista. Jälkimmäisten joukossa euroon liittymistä tosin ei vastustettu, ainoastaan kritisoitiin varovaisesti siihen liittyneitä suurellisia turvallisuuspoliittisia odotuksia.
Berkleyn yliopiston professori Barry Eichengreen arvostelee Eurooppaa Kreikan velkakriisin huonosta hoidosta. Olen tutustunut Eichengreeniin perusteellisesti aikanaan kirjoittaessaan teosta Dangerous Peace (1997). Eichengreenin arviot kansainvälisen talouden ja etenkin järjestelmän perusteista ja kehityksestä ovat olleet erinomaisia. Kansainvälisesti arvostetun taloustieteilijän ja kansainvälisen järjestelmän asiantuntijan Eichengreenin mukaan EU olisi voinut ratkaista Kreikan velkakriisin jo 2010 velkahelpotuksilla, järkevällä kompromissilla. Miksi näin ei tapahtunut johtuu hänen mukaansa samasta syystä miksi EU ei ole kyennyt tarttumaan Välimeren pakolaisongelmaan, estämään Venäjän presidentti Vladimir Putinin toimintaa Ukrainassa eikä vaikuttamaan Syyrian sodan päättämiseen. EU:n energia kuluu loputtomissa yöistunnoissa Kreikan kriisin ratkaisemiseksi. Kaiken lisäksi lopputulos on toistaiseksi lähinnä katastrofi Kreikalle, mutta on johtanut uhkaan, että Kreikasta tulee ”Venäjän sateliitti”.
Sotilaallista voimaa pidetään yhä tänään tärkeimpänä vaikutusvallan ja jopa arvovallan lähteenä kansainvälisessä politiikassa. Voimme tietenkin toivoa, että jatkossa ongelmiin haetaan ratkaisua neuvottelemalla, mutta joskus ongelmiin ei ole ratkaisuja ollenkaan. On vain padottava ongelma, mikäli sekään onnistuu. Yhdysvallat on suurin sotilaallinen toimija maailmassa, eikä yksikään valtio pääse lähelle sitä. Tässä mielessä Venäjän argumentti Yhdysvaltojen dominanssista on lähellä totuutta. Samalla vääristyy kuitenkin totuus. Yhdysvaltain sotilaallinen voima syntyi toisen maailmansodan aikana, jolloin sen oli osallistuttava Euroopan puolustukseen ja maa tuli vedetyksi myös sotaan Japania vastaan Aasiassa. Ilman Yhdysvaltojen apua Neuvostoliiton kyky torjua Saksan hyökkäys olisi ollut olennaisesti vaatimattomampi. Se, että kylmä sota syttyi, ja Yhdysvallat palasi Eurooppaan, oli seurausta neuvostodiktaattori Josif Stalinin uhkapelistä. Hän katsoi, että puna-armeijalla oli oikeus jäädä sinne, mihin se oli edennyt Saksan vastaisessa sodassa. Tämän ”oikeuden” Stalin luki sotilaallisesta lopputuloksesta. Suurvaltojen konferensseissa Jaltassa, Teheranissa ja Potsdamissa Stalinilla oli arvovaltaa, jonka avulla Neuvostoliitto ulosmittasi sodasta enemmän kuin ansaitsi.
Varsovan liiton poliittinen komitea päätti 17.3.1969 vetoomuksesta, joka oli suunnattu kaikille Euroopan valtioille. Vetoomus sisälsi ehdotuksen Euroopan turvallisuuskonferenssin järjestämisestä. Vetoomuksen taustalla oli Neuvostoliitto, joka yritti löytää ulospääsyä elokuussa 1968 tapahtuneen Tshekkoslovakian miehityksen aiheuttamasta eristymisen ja kielteisen leimautumisen aiheuttamasta tuskasta. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhnev oli maininnut konferenssista presidentti Urho Kekkoselle jo kesäkuussa 1968, mutta miehitys pani pisteen ei vain konferenssihankkeelle vaan monille muillekin itä-länsi-hankkeille.
|
"The more you understand the world, the higher your chance of shaping it". Don't walk behind me; I may not lead. Don't walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend. Alpo Rusi
Valtiotieteen tohtori, suurlähettiläs, tasavallan presidentin entinen neuvonantaja, professori ja kirjailija.
Blogiarkisto
March 2019
|
RSS Feed