Suomen tulisi tukea Kreikkaa myös plutokratian hillitsemiseksi

Yhteisvaluutta euro on kiistatta yksi Euroopan yhdentymisen suuria saavutuksia. Pitkälle Ranskan aloitteesta 1990-luvulla synnytetyssä eurossa oli silti karkeita valuvikoja, joiden seurauksena vuonna 2008 alkanut finanssikriisi muodostui uhkaksi koko euron olemassaololle. Niille, joille Euroopan unioni on ”pimeyden ydin”, kaikki unionin vaikeudet tarjoavat poliittista pääomaa. Suomessa on varsin merkittävä EU-vastainen ”oppositio”, jonka tärkein poliittinen voima, perussuomalaiset, nousi hallitusvastuuseen 2015. Tästä eteenpäin Suomen poliittista historiaa kirjoitetaan jossain määrin uudella tavalla. Ensimmäinen luku uutta historiaa  alkaa 11.7.2015 kun Suomi erottuu Euroopan medioissa maaksi, jonka tavoitteena on erottaa Kreikka eurosta, kuten vaikkapa Bild am Sonntag asiasta aamulla 12.7. kertoo. Mutta voiko 17% prosentin puolue ratkaista Suomen EU-linjan, puhumattakaan erottaa yhden maan eurosta? Luonnollisestikaan ei voi.   

Kreikassa hallitusvaltaan aiemmin talvella noussut vasemmistolainen puolue on Kreikan kriisin seuraus. Siinä suhteessa Tsiprasin hallitus ei edusta populismia, että sen ”aivot” muodostuvat joukosta taloustieteilijöitä. Valtiovarainministerin tehtävästä eronnut Yanis Varoufakis on monessa yliopistossa Atlantin kummallakin puolella arvostettu taloustieteilijä. Hän yllätti etenkin Saksan neuvottelijat nostamalla pöydälle kriisin isompia kuvia, kuten neo-liberalismin ja plutokratian. Neo-liberalismilla tarkoitetaan  ”markkinafundamentalismia”, jonka mukaan markkinat korjaavat virheensä itse. Mitä tehokkaammat markkinat. sitä parempi taloudellinen tulos. Microsoftin leikkaukset  voivat olla uusi mahdollisuus, mutta myös heijastelevat tehokkaan markkinatalouden nurjaa puolta. 


Varoufakis kysyi useaan otteeseen neuvoteluissa, uskooko kukaan, että Kreikka voi selviytyä veloistaan ilman helpotuksia. Kreikan velka on 317 mrd euroa mikä on 177 prosenttia Kreikan kansantuotteesta, kun se on Japanin kohdalla 245 prosenttia. Lähteiden mukaan etenkin IMF:n pääjohtajalla, entisellä korporaatiojuristilla Christine Lagardella oli vaikeuksia antaa suoraa vastausta. Tämä oli ymmärrettävää, koska IMF:n asiantuntijat olivat antaneet kieltävän vastauksen, mikä tuli julki viime torstaina. Kreikkaa on yritetty saada mukaan sopimusjärjestelyyn, jonka pitävyyteen eivät parhaatkaan asiantuntijat enää uskoneet. Varoufakis pystyi näin puhtaasti taloustieteen lähtökohdista osoittamaan usein, miten EU tarjosi Kreikalle lääkkeitä, joiden seurauksena potilas tuskin parani. 

Onko Kreikan kriisin ratkaisua haettaessa mahdollista avata  kriisin taustalla olevia arvoasettamuksia. Onko ”plutokratia” eurokriisin yksi syy, mihin Varoufakis tavan takaa viittasi hieman eri termejä viljellen?  Plutokratia on eräänlainen länsimaisen demokratian syöpä, joka erottuu usein talouslaman, etenkin pörssiromahdusten yhteydessä yhdeksi vaikeuksien selitykseksi. Plutokratian vaaroista varoitti aikanaan jatkuvasti Winston Churchill, joka menetti omaisuutensa pääosan New Yorkin pörssiromahduksessa 1929.  Plutokratia on silti tänään puhtaimmillaan löydettävissä Venäjältä. Neuvostoliiton hajottua maahan ei syntynyt demokratia vaan lähinnä ”plutokratia”. Sveitsiläisen Credite Suisse pankin tutkimusten mukaan runsaat 100 oligarkkia omistaa 35% Venäjän varallisuudesta. Plutokratiassa on kysymys yhteiskunnallisestajärjestelmästä, missä pieni omaisuusmassat omistava eliitti on ottanut  olennaisen poliittisen vallan itselleen hallitsemalla mediaa, voimaministeriöitä ja poliittisia puolueita.”Politics is the best business in Russia” (Politiikka on parasta bisnestä Venäjällä), kuten eräs venäläinen oligarkki asian ilmaisi oikein 1996.

Mutta  plutokratia on ollut  todellakin myös Euroopan ja Yhdysvaltojen vitsaus. Churchill tai Helmut Schmidt hänen jälkeensä eivät olleet  turhaan huolissaan. Miljardööri Donald Trumpin saama merkittävä kannatus republikaanien esivaalin kynnyksellä kielii ongelmasta, joka sävyttää Yhdysvaltojen alkanutta vaalitaistelua. Nobel-taloustieteilijä Joseph Stiglitz on vuosia varoittanut  plutokratiasta ja tuloerojen jyrkästä kasvusta Yhdysvalloissa. Erittäin painavan puheenvuoron plutokratiasta Kreikan velkakriisin yhteydessä on kirjoittanut amerikkalainen professori Michael Brenner. Hän varoittaa kohtelemasta Kreikkaa kaltoin, etenkin, kun monet kriisin hoidosta EU:ssa ja IMF:ssä vastuussa olevat Brennerin mukaan ovat taustoiltaan plutokratiaa edustavia teknokraatteja.  He ovat ajaneet verohelpotuksia rikkaille tai toimineet suurten konsernien tai pankkien palveluksessa. Brennerin mukaan Kreikan kriisissä on pelissä enemmän kuin kreikkalaisten kohtalo. ”Kyseessä on yritys korvata Yhdysvaltojen ja Euroopan valistukseen nojautuva yhteiskuntamalli tylyllä plutokratialla”. Vuonna 2008 puhjennut globaali finanssikriisi liittyi olennaisesti holtittomaan lainoittamiseen Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla, mikä oli seurausta Yhdysvaltain keskuspankin ohjauskoron pudottamisesta nollaan New Yorkin terrori-iskun jälkeen 2001. Tällä oli vaikutusta  vääristävästi Kreikankin lainanottomahdollisuuksiin. Kriisi levisi myös Eurooppaan, kun kolmasosa maailman riskipääomasta hävisi  Lehman Brothers-investointipankin kaaaduttua syyskuussa 2008.

Brenner korostaa, että  saksalaiset ja monien muiden maiden pankit rahoittivat Kreikan asuntotuotantoa  ja turistikohteita holtittomasti vuosikaudet. Lisäksi amerikkalainen Goldman Sachs -pankki valmisteli konservatiivisen Konstantin Karamanlisin hallitukselle Kreikan talouden tunnusluvuston, jolla todelliset velkaisuustiedot peiteltiin 1999 /2000 maan hakiessa euron jäsenyyttä. Plutokratian valta on historiassa ruokkinut ääriliikkeitä, kuten 1920-luvulla Saksassa, 1960-luvulla Kreikassa ja 2000-luvulla Venäjällä. Euroopassa vuonna 2008 alkanut kriisi on vahvistanut  etenkin oikeistopopulismia, mutta voi muuttua neo-fasismiksi, tai neo-kommunismiksi, mistä on merkkejä eri puolilla Eurooppaa. Brenner arvostelee Euroopan sosialidemokraattisia johtajia siitä, että pankit ja suuryritykset ovat voineet ostaa monet heistä puolelleen. Brenner ottaa esimerkkejä. IMF:n pääjohtajana toiminut sosialistipuolueen Dominique Strauss-Kahn vastusti Etelä-Euroopan maiden yrityksiä saada velkahelpotuksia jotta hän saisi itse Ranskan pankkien tuen presidenttiehdokkuudelleen. Todettakoon, että Venäjän presidentti Vladimir Putin toimii vastaavalla tavalla, kun se ostaa entisiä EU-poliitikkoja venäläisyrityksien hallintoneuvostoihin ja konsulteiksi ajamaan venäläisen plutokratian etuja, mistä on tuore tutkimuskirjallisuus antaa päteviä näyttöjä. Olisiko Suomessa mietittävä sekä uusia idänkaupan kytköksiä että Kreikan velkajärjestelyjä myös plutokratian näkökulmasta? 
   
Kreikan velkakriisin yhteydessä Suomi on tukenut Saksan linjaa. Tällä linjauksella on erilainen historiallinen tausta kuin miten Suomen valitseman linjan taustaa voitaisiin ymmärtää. Saksalla on historiallinen pelko inflaatiosta, joka syntyy kun talouteen kehkeytyy kuplia ja hinnat karkaavat. Kun EKP painaa rahaa, markkinoille tulee teoriassa ylikuumenemista, nyt koko euroalueelle, ei vain Saksaan kuten 1920-luvulla. Suomi seuraa Saksaa, mutta perustelee sitä moraalisella periaatteella, että Kreikka on rikkonut lupauksensa. Kun syyyllinen keksitään, ei malteta pysyä asiassa. Kreikkaa syytetään esimerkiksi laiskuudesta, vaikka Kreikassa työtunteja tehdään keskimäärin enemmän kuin Saksassa, mikäli amerikkalaisprofessoria on uskominen. 

Pelissä on  kuitenkin Euroopan turvallisuus ja vakaus. On myös ajateltava mainetta, joka kriisin väistyttyä jää elämään omaa elämäänsä. Suomen hallitus hyväksyi Kreikan euroon liittymisen kesäkuussa 2000 EU:n kokouksissa eikä asiaa esitelty nähtävästi edes eduskunnan suurelle valiokunnalle. Valtiovarainministerien neuvostossa Suomea edusti Sauli Niinistö (kok.) ja Eurooppa-neuvostossa Paavo Lipponen (sd.). Kreikan ongelmaa ei tajuttu, mikä vaikuttaa käsittämättömältä. Suomen on kannettava vastuunsa, kun se kerran oli hyväksymässä Kreikan euroon. Vakausmekanismin hyödyntämiseen ei sitä paitsi tarvita yksimielisyyttä, vaikka sen saavuttaminen on muutoin olennaista. Suomen kannattaa varoa tilannetta, että sen käteen jää ”musta pekka”. Jos Kreikan kriisin hodossa kävisi niin että kompromissi saavutettaisiin, vahinko olisi Suomelle pysyvä, mutta Kreikka olisi pelastettu.