ETY-hanke käynnistyi 1969 Varsovan liiton vetoomuksesta - vuonna 2015 Venäjä ei hyväksy Euroopan turvallisuusjärjestystä

Varsovan liiton poliittinen komitea päätti 17.3.1969 vetoomuksesta, joka oli suunnattu kaikille Euroopan valtioille. Vetoomus sisälsi ehdotuksen Euroopan turvallisuuskonferenssin järjestämisestä. Vetoomuksen taustalla oli Neuvostoliitto, joka yritti löytää ulospääsyä elokuussa 1968 tapahtuneen Tshekkoslovakian miehityksen aiheuttamasta eristymisen ja kielteisen leimautumisen aiheuttamasta tuskasta. Neuvostoliiton johtaja Leonid Brezhnev oli maininnut  konferenssista presidentti Urho Kekkoselle jo kesäkuussa 1968, mutta miehitys pani pisteen ei vain konferenssihankkeelle vaan monille muillekin itä-länsi-hankkeille.

Kekkonen otti 8.4.1969 Tamminiemessä vastaan Neuvostoliiton suurlähettiläs A.E.Kovalevin. Lähettiläs yritti myydä konferenssiajatusta Kekkoselle, joka aidosti pelkäsi, että kaikki ponnistelut puolueettomuuspolitiikan vahvistamiseksi valuisivat hiekkaan. Oli jokseenkin selvä, että Nato-maat eivät lämpenisi Brezhnevin ehdotukselle. Toisaalta Suomen oli vaikea sanoa ”hyvälle asialle” suoralta kädeltä ei. Suomea uhkasi joutuminen itä-länsi-konfliktissa idän juoksupojaksi.

Kekkonen joutui konsultoimaan vastausta miettiessään ulkoministeriön virkamiehiä. Onneksi ministeriössä oli valmisteluportaassa rypäs hyvin koulutettuja ja innovatiivisia diplomaatteja. Rauhanpuolustajien lehdissä ”tohtorikoplaksi” leimattu diplomaattitiimi sai käsiinsä vaikean pähkinän purtavaksi. Suomen onneksi Neuvostoliiton aloitetta ei Naton piirissä torjuttu suoralta kädeltä, vaikka siihen ei otettu suoraan kantaa.  ”Sattuma puuttui peliin”, kuten totesin Vasemmalta ohi-teoksessa (2007). Suomen YK-suurlähettiläs Max Jakobson oli sopinut aiemmin lounaasta Kekkosen kanssa, joka toteutui 29.4. Tamminiemessä. YK-asiat jäivät sivurooliin, kun Kekkonen kaivoi Kovalevin paperin esille. Jakobson inspiroitui arvioimaan hanketta ja haki sille suurempaa roolia. Jälkiruokavaiheessa ajatus oli kirkastunut: Suomi vastaisi Neuvostoliitolle, mutta tekemällä oman esityksen, joka poikkeaisi Moskovan alkuperäisestä esityksestä. 

Jakobson sai tehtäväksi yhdessä ”tohtorikoplan” kanssa muotoilla Kovalevin paperin pohjalta muistion, josta tuli Suomen kylmän sodan kauden tärkein ulkopoliittinen hanke. Historiassa toteutuu usein ironian laki. Suomi väisti joutumasta idän  juoksupojaksi Kremlin vetoavulla. Suomen muistiossa osallistujat olivat hallituksia, ja osanottajapinta ulotettiin ”Euroopan turvallisuudesta vastuullisiin valtioihin”, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. ”Se mikä oli ensisilmäyksellä Suomen ulkopolitiikan haaksirikon näky, muuttui muistiossa virtaavaksi vedeksi, jonka harjalla Suomi eteni uusille ulapoille”, kuten Vasemmalta ohi -teoksessa muotoiltiin. Kekkonen lisäsi muistioon oman puumerkkinsä: Suomi oli valmis ei vain valmistelujen vaan myös päätöskonferenssin isännöimiseen.

Kekkonen oli poliitikko, joka halusi saada prosessin näyttämään, mikäli se onnistuisi, ”Kekkosen kädentyöltä”. Huippukokous sinetöisi hänen elämäntyönsä. Todellisuudessa ETY-hanke koostui lukuisista palasista, useista innovaatioista, joista tärkein oli Max Jakobsonin lounaskeskustelun aikana loihtima menetelmä kiertää Neuvostoliiton kutsu ”vastakutsulla”. Kekkosen luonnekuvasta kertoo se, että kun huippukokouksen aika koitti 1975, maahan oli nimitetty Keijo Liinamaan (sd.) virkamieshallitus, jonka ulkoministeriksi ei kutsuttu Max Jakobsonia, vaan Kekkosen hiihtokaveri, siihen aikaan vaikutusvaltainen Olavi J. Mattila. Jakobson oli saanut väistyä jo 1974, jolloin tämä kieltäytyi ottamasta vastaan enää nimitystä Kekkoselta. YK:n pääsihteeriksi 1971 nousussa ollut Jakobson ”sai mennä”. Jälkikäteen voidaan vain valittaa, että maamme  ehkä paras diplomaatti ei kelvannut virkamieshallituksen ulkoministeriksi hallitukseen joka isännöi hänen ideoimansa ETYK:in huippukokousta. Monet muutkin diplomaatit, kuten Ralph Enckell, tekivät suorastaan elämäntyönsä prosessin eri vaiheissa. ETYK-hanke viivästytti monia muita hankkeita, kuten DDR:n tunnustamista useilla vuosilla. ETYK-hankkeesta tuli siten Suomen ulkopolitiikan puskuri ja veturi useiden vuosien ajaksi. 

Heinäkuun 5. päivä 2015 on tarkoitus pitää ETYJ:ksi muuttuneen ”Jakobsonin ideoiman hankkeen” juhlakokous Helsingissä parlamentaarikkojen tapaamisena. Kokous olisi normaaleissa oloissa pidetty huipputasolla, mutta Euroopan turvallisuustilanteen heikentymisen seurauksena on pitäydytty parlamenttien välisyyteen. Alkuperäinen Suomen ”vastakutsu” oli esitetty toukokuussa 1969 Euroopan turvallisuudesta vastuussa olevien valtioiden hallituksille. Suomessa on alusta alkaen tajuttu isännyyden ongelmat, kun monet keskeiset Venäjän duuman jäsenet ovat EU:n listalla. Venäjä valitsi oman delegaationsa jäsenet oman järjestelmänsä mukaisesti. Olisi ollut yllättävää, ellei näin olisi tapahtunut. 

Toin esille Etupiirin ote -teoksessa (2014), että Euroopan turvallisuusjärjestelmä on ”systeemikriisissä” Krimin anastuksen seurauksena. Venäjä katsoo, että Krimillä pidetty kansanäänestys legitimoi Krimin liittymisen Venäjään, mutta tästä ei tietenkään valitse yksimielisyyttä. Vakiintunut arvio lännessä on, että kyse oli hybridisodan keinoilla suoritetusta väkivaltaisesta alueliitoksesta. ETYJ:in yksi periaatteista on, ettei rajoja voida muuttaa kuin rauhanomaisesti. Strateginen diplomaattinen tavoite tulisi asettaa nyt niin, ettei Ukrainan kriisi ainakaan syvene. Minskin sopimuksen toimeenpano on ainoa realistinen diplomaattinen prosessi, joka luo pohjan onnistuessaan myös ETYJ:in roolin merkityksen osittaiselle palauttamiselle.  Kaikkien muiden diplomaattisten aloitteiden tulee palvella Minskin prosessia.  

Aikanaan Neuvostoliiton valtion turvallisuuskomitea KGB varoitti hyväksymästä ETYK:in loppuasiakirjaa, mutta puoluejohtaja Brezhnev jyräsi hankkeen läpi Kremlissä.”Olemme herroja omalla alueellamme”. Brezhnev ajatteli, että ETYK varmisti sen, että Neuvostoliiton ylivaltaa Itä-Euroopassa ei enää voitaisi estää. Lännessä puolestaan otaksuttiin, että ETYK:in sisältämä ”ihmisoikeuskori” pitäisi huolen siitä, että jatkossa vapauden tuulet puhaltaisivat myös idän sosialistisiin maihin. Tämä oli kesällä 1970 argumentti, jolla Kekkonen sai Yhdysvaltain presidentti Richard Nixonin suosiolliseksi ”Suomen ETYK-hankkeelle”. Vuonna 2015 on tultu tilanteeseen, jossa Venäjän suhtautuminen ETYJ:iin on aika lailla sama kuin mitä KGB:n päällikkö Juri Andropov esitti kesällä 1975. Kyse ei ole siitä, ketkä osallistuvat Venäjän delegaatiossa ETYJ-kokoukseen, vaan siitä, että Venäjä ei hyväksy nykyisenkaltaista Euroopan turvallisuusjärjestystä, jonka symboli on ETYJ. Vuonna 1969 Neuvostoliitto tarvitsi ETY-hanketta. Vuonna 2015 tilanne on toinen. Tämän tunnustaminen tarjoaa perustan realistiselle diplomatialle.