|
Ukrainan kriisin myötä keskustelu Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta on jälleen vilkastunut. Nato-keskustelun kiihtyessä ja sensaatiohakuisen median käännyttyä hyssyttelystä Venäjän sotilaallisella voimalla pelotteluun on monen kansalaisen mielessä alkanut pyöriä kysymyksiä joita ei enää EU-Suomessa olisi viime vuosina vallinneen konsensuksen mukaan pitänyt joutua esittämään. Onko Venäjä uhka? Voisiko itänaapuri sittenkin olla autoritaarinen, voimapolitiikkaa harjoittava tiedustelupalveluiden johtama valtio, joka on hylännyt demokratiakehityksen? Palaako suomettuminen?
0 Comments
Saksa on yrittänyt sovitella Venäjän ja Ukrainan kriisissä. Georgian sodan jälkeen elokuussa 2008 paljolti Saksan asenteen takia Venäjään kohdistuneet vastatoimet jäivät käytännössä merkityksettömiksi. Syyskuussa 2008 puhkesi globaali finanssikriisi, jonka seurauksena myös Venäjän talouskasvu pysähtyi. Venäjän presidentti Vladimir Putin syytti finanssikriisistä Yhdysvaltoja. Georgia unohtui.
Putin kertoi sunnuntaina 23.11. 2014 julkaistussa haastattelussa Krimin niemimaan valtauksen keväällä olleen "strateginen päätös", joka päättyi hyvin. Putin katsoo Venäjän olevan nyt voimakkaampi kuin koskaan. Tätä lausuntoa voidaan tulkita niin, että diplomaattista ratkaisua Krimin palauttamiseksi Ukrainalle ei ole näköpiirissä. Saksa on yrittänyt sammuttaa Ukrainan kriisiä myös siksi, että Saksassa on paljon Venäjän ymmärtäjiä, etenkin entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin leirissä. Mutta myös monet talouselämän vaikuttajat ovat varoittaneet Venäjän eristämisestä ja vaatineet sanktioiden rajoittamista - jopa niistä luopumista. Tätä kai Suomen entinen presidentti Tarja Halonenkin (sd.) tarkoitti MTV3:n haastattelussa? Minskin sopimus oli paljolti Saksan fasilitoima. Sopimus ei ole pitänyt. Sotilaallinen konflikti jatkuu Itä-Ukrainassa. Vedenjakajaksi Saksan Venäjän politiikassa on muodostunut Krimin annektointi. Saksassa eräät johtavat demaripoliitikot ovat esittäneet, että Krimin annektointi tulisi hyväksyä, koska heidän mielestään kaikki tapahtui kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaisesti, kuten aiempi osavaltiopääministeri Matthias Platzeck väitti. Hän johtaa myös eräänlaista Saksa-Venäjä-Seuraa (Deutsch-Russisches Forum), joka halutaan nyt erottaa maan virallisesta Saksa-Venäjä dialogista. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier ovat sopineet lehtitietojen mukaan siitä, että Moskovassa ei synny epäilyjä, mikä on Saksan linja. Suomessa tulisi myös pitää huoli siitä, että Suomi-Venäjä-Seura, tai joidenkin poliitikkojen yksittäiset mielipiteet eivät antaisi kuvaa, että Suomi vaikka tukeekin EU:n linjaa, ”oikeastaan ei ole tällä kannalla”. Olisi myös arvioitava tarvitaanko suomalais-venäläistä dialogia, foorumia, jossa yhteyttä pidetään myös kansalaisjärjestöjen kesken. Seuraavan hallituksen tulee tehdä perusteellinen arvio Suomen ja Venäjän suhteista. Venäjän suorittama Krimin anastus keväällä 2014 tarkoitti, että kylmän sodan jälkeinen turvallisuusjärjestelmä oli ajautunut lopullisesti muhimassa olleeseen systeemikriisiin, mitä olen kuvannut teoksessa Etupiirin ote. Krimin anastus muistutti Tshekkoslovakian siirtymisestä kommunismiin talvella 1948. Sekin oli Kremlin ohjaukseen ja sotilaalliseen voimaan nojautunut ”kansankumous”. Suomen Kommunistisen Puolueen johtohahmo Hertta Kuusinen oli vaatinut Suomen seuraavan ”Tshekkoslovakian tietä”. Läheltä piti. Vuosi 1948 aloitti globaalin kylmän sodan, mutta vuonna 2014 ”uusi kylmä sota” tarkoittaa alueellista epävarmuutta, ennakoimattomuutta, missä psykologialla ja julkisella mielikuva- ja sanasodalla on arvaamaton merkitys.
Lokakuun alussa ilmestyneessä teoksessani Etupiirin ote - Suomen valtapeli Euroopan rajalla 1700-2014 (Gummerus, 2014) arvioin kirjan viimeisessä luvussa Venäjän Federaation suuntaa. Tavoitteena oli myös analysoida Suomen ulkopoliittisia valintoja sekä kykyämme arvioida turvallisuusympäristömme muutoksia. Sysäkkeen kirjalle antoi Ukrainan kriisi ja Venäjän roolin kehittyminen kriisin yhteydessä syksystä 2013.
Suomalaisessa julkisuudessa DDR:n kaatumista on muisteltu ja tuotu esille SED-diktatuurin arjesta värikkäitä kuvauksia. Vähäisemmälle huomiolle jäi Suomen ja entisen Itä-Saksan suhteiden tarkastelu. Ei ole aivan jokapäiväistä, että Suomen ulkosuhdenapparaatista putoaa pois kokonainen valtio, ja aivan läheltä, Itämeren piiristä. Kaiken lisäksi Itä-Saksa oli etenkin vasemmistolle se ”parempi Saksa”: demokraattinen ja sosialistinen. ”Ihailemme teitä”, kuten SKDL:n puheenjohtaja hehkutti 1982.
Taloudellisia sanktioita pidetään diplomatian käytössä olevista keinoista kaikkein tehokkaimpana, mutta myös ongelmallisena, koska ne aiheuttavat vahinkoa myös sanktion asettajalle. Lisäksi sanktioiden kiertäminen on johtanut usein esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden kasvuun. Niistä on esimerkkejä etenkin Länsi-Balkanilta, mutta myös Irakin vastaisten pakotteiden yhteydessä 1990-luvulta. Afganistanin miehityksen seurauksena Neuvostoliitto joutui 1980-luvun alussa ankaraan elintarvikepulaan, kun se ei voinut ostaa maailmanmarkkinoilta viljaa Yhdysvaltain julistaman bokotin seurauksena. Neuvostojärjestelmä osoittautui hyvin haavoittuvaiseksi, minkä boikotti osoitti.
|
"The more you understand the world, the higher your chance of shaping it". Don't walk behind me; I may not lead. Don't walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend. Alpo Rusi
Valtiotieteen tohtori, suurlähettiläs, tasavallan presidentin entinen neuvonantaja, professori ja kirjailija.
Blogiarkisto
January 2021
|
RSS Feed