Venäjä on toteuttanut Ukrainassa jo pari vuotta ”hybridisotana” tunnetuksi tullutta geopoliittista strategiaa. Kyse ei ole yksittäisestä tai alueellisesti rajattavissa olevasta voimapolittisesta näytöksestä, vaan se liittynee Venäjän uudistettuun sotilasoppiin. ”Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin”. 

Suomessa astui 1.3.2000 voimaan uusi perustuslaki, joka kokosi yhteen vuosikymmenien aikana tehdyt muutokset aiempaan vuonna 1919 hyväksyttyyn perustuslakiin (tunnettiin Hallitusmuodon nimellä). Kansalaisten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä keskeisiä valtioelimiä ja niiden keskinäisiä suhteita – Suomen tasavaltaisen demokratian lähtökohtia – koskevat säännökset saatiin koottua keskitettyyn ja nykyaikaiseen muotoon. Jatkossa tuli huolehtia siitä, että perustuslakiin ei voitaisi tehdä muutoksia uuden lainsäädännön takia eivätkä uudet lait olisi perustuslain vastaisia. 

Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kyseli twiitissään 5.3., tarvitaanko Suomessa lustraatiota.  Kyse on siitä, voitaisiinko ja olisiko syytä, ”läpivalaista” suomettumisena tunnettu ongelma. Lustraatio on terminä käytössä entisissä Itä-Euroopan sosialistimaissa, missä on yritetty selvittää, millaista yhteistyötä näissä maissa harjoitettiin Neuvostoliiton KGB:n ja sen kanssa yhteistyötä tehneiden näiden maiden salaisten pollisien kanssa. Tämän blogin pitäjä on pyrkinyt selventämään suometumista ainakin teoksissa Vasemmalta ohi (2007) ja Tiitisen lista (2011).

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaan ja kuningatar Silvian valtiovierailu juhlisti - sattumaa tai ei - tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkakauden etenemistä puoliväliin. Tämä  etappi tarjoaa perinteisesti mahdollisuuden arvioida presidentti-instituutiota Suomen poliittisessa järjestelmässä sinänsä, mutta myös Niinistön kolmen vuoden kautta erityisesti ulkopoliittisten tulosten valossa. Puolivälin krouvi sivuutettiin medioissa varsin vähäisin kommentein. Tätä voi selittää niin, että poliittinen asetelma on  presidentin aseman kannalta muuttunut. Lisäksi ulkopoliittisten saavutusten arviointi on harvoin yksinkertaista, koska tehdyn työn tulokset näkyvät usein vasta myöhemmin.

Intian itsenäisyystaistelijana maailmanmaineeseen noussut Mahatma Gandhi on tullut tunnetuksi aseettomasta vastarinnastaan. Usein tästä on tehty se johtopäätös, että Gandhi oli pasifisti, joka osoitti, miten aseeton vastarinta toimii aina paremmin kuin vaikkapa sotilaallinen vastarinta. Tutkimuskirjallisuus kuitenkin osoittaa, että Gandhi oli strategi, joka oivalsi, että Intian olosuhteissa siirtomaavaltaa vastaan tehokkain vastarinnan muoto oli aseeton vastarinta. Toisissa olosuhteissa Gandhikin olisi saattanut valita toiset keinot, myös aseellisen vaihtoehdon.