Viranomaisvuodot ja Venäjä Yhdysvaltain ja Suomen politiikassa

Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalit tullaan muistamaan vuodoista, Venäjän vaikutusyrityksistä ja ”trumpismista”. Vaalikampanjat maksoivat satoja miljoonia dollareita, mutta viime kädessä ratkaisevana lopputulokseen vaikuttaneena tekijänä pidetään Yhdysvaltain liittovaltion poliisin  FBI:n päällikön päätöstä kertoa vaalien alla tietoja, joiden mukaan Hillary Clintonia epäillään salassa pidettävien tietojen huolimattomasta käsittelystä. Myöhemmin kävi ilmi, että mitään moitittavaa ei tutkimuksissa ollut ilmennyt. Tutkintaa ei maltettu tehdä salassa ennen kuin tuli tarve leimaamiselle. FBI:n johtajan päätä onkin vaalin jälkeen vaadittu vadille.

Ehdokas Donald Trump käytti epäilyä hyväkseen ja vaati Clintonia tuomittavaksi ja vangittavaksi. Venäjää puolestaan epäillään Trumpin avustamisesta, ”aktiivisista toimenpiteistä” Clintonin maineen vahingoittamiseksi. Venäjän presidentti Vladimir Putinin intressissä oli nimenomaan Clintonin nujertaminen, joka oli noussut Putinia vastaan ulkoministerinä 2008-2012. 

Länsimainen poliittinen järjestelmä nojautuu vallan kolmijako-opin periaatteelle. Vallan väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta on erotettava toisistaan. Kolmijako-oppi on esitelty ranskalaisen valtiotietilijän Montesquieun (1689-1755) pääteoksessa Lakien henki. 

Vallan kolmijaon tarkoituksena on hajauttaa vallankäyttöä eri tahoille siten, ettei valtaa kerrostu liikaa yhteen paikkaan. Vallan kolmijako-opin mukaisen järjestelmän käytännön toteutuminen on vaikeaa. Tuskin missään on pystytty tarkasti rajaamaan vallankäyttö mainitun ihanteen mukaisesti, vaikka kolmijako-oppia on maailmanlaajuisesti sovellettu. 

Suomen eduskunnassa tulisi pitää tästä aihepiiristä jokaisen uuden eduskunnan kokoontumisen alla kolutusseminaari, jonka päätteeksi järjestettäisiin myös lopputentti. Aihetta tenttaamiselle olisi myös Suomessa. Kolmijako-oppia loukataan jatkuvasti.  Toisaalta puhutaan myös tuomioistuinaktivismista, tai tuomarivallasta, joka söisi lainsäätäjälle kuuluvaa arvovaltaa, ellei peräti toimivaltaakin. Toisaalta on muistettava että lainsäätäjän vapaalle poliittisluonteiselle harkintavallalle on olemassa aina perustuslaillisiin asioihin liittyviä rajoituksia.

Suomessa on erityisongelmana poliittisten päättäjien jatkuva halukkuus päällepäsmäröidä oikeudellisissa prosesseissa, milloin tällainen vallan kolmijako-opin vastainen puuttuminen tukee tärkeitä poliittisia tavoitteita tai vahvistaa kuvaa päällepäsmäröijästä nuhteettomuuden ritarina. Usein korkea päättäjä korostaa, ettei asianosainen halua puuttua julkisuudessa esillä olevaan oikeustapaukseen, mutta sanoo sitten sivulauseessa jotain, joka voidaan tulkita epäillyn syyllistämiseksi.

Joka kerta kun poliittinen päättäjä alkaa osoitella oikeusprosessissa olevaa kohun kohdetta, voidaan olla varmoja, että kyse on vallan-kolmijako-opin horjuttamisesta, ja valta-aseman väärinkäytöstä. Suomessa on erityisongelmana laillisuusvalvonta. Venäjän suuriruhtinaskaudelta periytyy oikeuskulttuuri, jossa oikeuskansleri on eräänlainen ”kruununjuristi”, joka huolehtii ennen muuta siitä, että kansalaiset ovat kruunun alamaisia, ja sen mukaisesti oikeudessa aina epäiltyjä, eikä leimasta voi käytännössä vapautua.

Euroopan Neuvosto ja Euroopan Ihmisoikeussopimuksen edellyttämät oikeuskäytänteet  saapuivat hitaalla aikataululla Suomeen, vasta Itä-Euroopan vapauduttua. Tässä mielessä presidentti Tarja Halosen usein viljelemä näkemys siitä, että Suomi ei kuulunut Itä-Eurooppaan, ei taida aivan pitää paikkaansa. Nimenomaan ideologisista syistä vasemmisto torjui EN:n jäsenyyden vielä 1988, kun asiaa haluttiin edistää ulkoministeriössä. Jäsenyydessä päästiin eteenpäin kuitenkin muutama kuukausi myöhemmin, Itä-Euroopan, etenkin Unkarin vanavedessä.

Yhdysvalloissa jatkuu pyykinpesu etenkin FBI:n ja Venäjän roolista presidentinvaalin lopputulosta ruodittaessa. Suomessa on syytä käyttää tätä keskustelua omien kaappien putsaamiseen. Suomalainen demokratia nojaa vallan kolmijako-oppiin, jota ei kuitenkaan ole pystytty kunnioittamaan, mistä monet viranomaisvuodot ja poliittisten päättäjien oikeusprosessien kulkuun kohdistuneet kommentoinnit ovat esimerkkeinä. Erikseen kaipaa jatkossa tarkkuutta myös Venäjän rooli. Onko todella niin, että Suomen vaaleihin ei Venäjältä ole pyritty vaikuttamaan? Neuvostoliitto vaikutti vaaleihin sekä rahoittamalla SKP:n toimintaa ja toteuttamalla aktiivisia operaatioita poliittisessa kentässä. Näinkö Venäjä olisi vetäytynyt Suomesta hybridisodankäynnissä eikä enää tukisi sille mieluisia poliitikkoja erityistoimenpiteillä, kuten kylmässä sodassa?
​