Ukrainan kriisissä toiveita aselevosta - ei Euroopan turvallisuuskriisin ratkaisusta

Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande päättivät keskiviikkona (4.2.) tehdä diplomattisen intervention Itä-Ukrainanassa raivoavan sotilaallisen konfliktin päättämiseksi. Mediatietojen mukaan interventiota on edeltänyt valmisteluvaihe, kun tulitaukoon tähtäävää sopimustekstiä on valmisteltu Berliinissä, Moskovassa ja Pariiisissa.  Eräiden mediatietojen mukaan Yhdysvaltoja ei olisi etukäteen konsultoitu, mikä tuskin pitää paikkansa. Mutta asetelma kertoo selkeästi, että Euroopassa kriisin hetkellä Saksan ja Ranskan akseli on vielä tänään toimintakykyisin poliittinen voima samalla puhumaan Euroopan puolesta Venäjän kanssa käytävissä keskusteluissa. Mitä jää Suomen reviirille?

Tällä kertaa myäs presidentti Vladimir Putin on nähtävästi ollut aloitteellinen,mikä kielii vakavasta huolesta,että Itä-Ukrainan kriisi ei enää ole kenenkään hallinnassa ja toisaalta talouspakotteet syövät kovaa vauhtia Venäjän valuutta ja muista reservejä.Vuonna 2008 Venäjä oli veltaon valtio,mutta vuonna 2015 maan taloutta uhkaavat monet ongelmat.

Kaikki kriisit ovat yleensä myös erilaisia. Bosnian sodan päätti 30.8.1995 Yhdysvaltojen -de facto Naton- sotilaalinen interventio,kun Sarajevon saartoa ylläpitäneet serbien tykinlavetit tuhottiin kaupungin ympäriltä. Jälkikäteen tehdyissä arvioissa on oltu aika paljon yhtä mieltä, että sota olisi pitänyt päättää tällä menettelyllä jo 1992. Ukrainan kriisin luonne on erilainen,eikä sen ratkaisussa pääästä eteenpäin ”Bosnian keinoilla”, vaikka on selvä, että mikäli diplomaattiset väliintulot menetetään,jäljelle jää vastavoikan ryhmittäminen Itä-Ukrainan ”separatistien” lannistamiseksi.

Ukrainan kriisillä on ilman muuta suuremmat mahdollisuudet laajentua,kuin mitä aikanaan oli Bosnian sodalla. Ukraina kokonaisuutena on Venäjän strategisen etupiirin valtio,mistä Krimin anastus oli jtodiste. 2000-luvun alussa Putin oli kahdenvälisissä keskusteluyissa länsijohtajien kanssa todennut, ettei ”Ukraina ole mikään valtio”. EU-maat ovat harjoittaneet turvallisuuspolitiikkaa syvän rauhan piirustuspöydän takaa,kun taas Putin on suunnitellut Ukrainan demokratiakokeilujen jälkeen strategioita,joissa poliittisia tavoitteita ajetaan myös hybridisodan menetelmillä,ja viime vaiheessa alennetaan  sotilaallisen voiman käytön kynnystä. 

Uhkaavinta on se, että Venäjä on sijoittanut 400 kilometriä kantavia Iskander ohjuksia esimerkiksi Kaliningardiin,mikä on muutoinkin kehkeytymässä meneillään olevassa eurooppalaisessa kriisissä Venäjän yhdeksi arvoitukselliseksi pelimarkaksi,mikäli diplomatia ja sotilaallinen painostus yhdistyvät aktiivisen neuvotteluproessin agendaksi Tässä tapauksessa Venäjän pitkään ajama tavoite uudesta Euroopan turvallisuussopimuksesta häämöttäisi prosessin päätepisteessä, vaikka tänään EU tai Yhdysavallat eivät tätä nielisikään hyvin perustein. ”Uusi sopimus” vesittäisi ETYJ:in ja sen mukana yhteistyöhön nojaavan turvallisuusratkaisun. Eurooppa siirtyisi jälleen jos ei 1930-luvulle niin sitten ainakin 1800-luvun puolelle,jolloin aina aika ajoin käytiin ”pieniä sotia”,joilla korjailtiin rajoja,”menneisyden virheitä”.

Näin pitkällä ei olla,mutta on aika selvä,että Euroopan turvallisuusjärjstelmässä ei enää  hevin palata vuonna 1990 hyväksytyn ETYJ-julistuksen lähtökohtiin,vaikka Itä-Ukrainassa saavutettaisiinkin tulitauko. Eurooppaan on  2000-luvulla syntynyt  geopoliittinen jakolinja,jota ei tosin voi vielä tarkemmin määritellä. Suomen kannalta kehitys ei ole ollut avuksi,vaan lisännyt huoli, koska Venäjä jajtkaa suurta asevoimien uudistusta,eikä tulitauko tässä tarjoa maalle kuin ”hengähdystauon”.Hieman samalla tavalla kuin Brest-Litovskin rauha Saksan kanssa  tarjosi 1918 talvella hegähdystauon Leninille vallankumouksen  toteuttamisen varmistamiseksi bolshevikkien Venäjällä.

Mikäli diplomaattiset ponnistelut epäonnistuisivat tänään, Yhdysvallat ja Eurooppa joutuisivat yhdessä arvioimaan sotilaallisia vastatoimia. Korkein eurooppalainen poliittinen arvovalta on silti  6.2. 2015 pelissä Moskovassa.  Joku voisi verrata Hollanden ja Merkelin Moskovan vierailua Neville Chamberllainin syyskussa  1938 ”pyytämättä” ja ”odottamatta” Müncheniin tekemään ”rauhankonferenssimatkaan”. Nyt tiedetään, että vierailu pelasti Hitlerin,joka oli ajautumassa aitoon ahdinkoon omassa valtakunnassaan,mutta varmisti sen, että toisen maailmansodan puhkeamista ei enää tämän jälkeen voitu estää. Vertaus ei toimi tänään, koska asetelma on paljolti toisenlainen, mutta historian lehtien havinaa ei voida estää kuulumasta. Euroopassa on  jälleen uhkaava tilanne. 

Todellista Venäjän ja lännen  sotilaallista yhteenottoa Ukrainan sisällä ei ole sittenkään  odotettavissa,tai ainoastaan niin, että Yhdysvallat ja Eurooppa ajautuisivat erilleen arviossa,miten Ukrainan kriisiin tulisi suhtautua.  Saksassa mielialat ovat silti muuttuneet,kun jopa 70% kansalaisista 6.2. julkaistun otoksen mukaan uskovat,että lännen ja Venäjän suhteet kiristyvät entisestään. Uusi kylmä sota olisi kova paikka myös Suomelle. Ukrainan hajoaminen tai jakautuminen on silti käynnissä. Krim on jo lohkottu Venäjälle. Lopputulos on kaikissa vaihtoehdoissa ”step backwards”  askel taaksepäin,verrattuna tilanteeeseen  vaikkapa tamikuussa 2013, eikä tilanne ollut hyvä enää silloinkaa,koskakorruptoitunut  Ukraina oli jo pahasti Venäjän vaikutuspiirissä.