Turkki jakaa Euroopan unionia ja lähestyy dar al-Islamia

Politico-julkaisun mukaan EU:n komisiossa käytiin viime viikolla kiivas keskustelu, tulisiko Turkille asettaa taloudellisia sanktioita vallankaappauksen jälkeisten puhdistusten seurauksena. Päätökseksi tuli, että toistaiseksi vastatoimilta pidätytään. Komission varapuheenjohtaja Federica Mogherinin pidättyvä, ”odota ja katso”-linja sai tukea. Tässä tosin Mogherini tarvitsi paikalla olleen lähteen mukaan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin vetoapua.

Turkin ongelma on joka tapauksessa EU:n pöydällä vielä pitkään. Turkki on ollut vuodesta 1924 esikuva monille arabimaille, miten irtaantua pan-islamilaisesta yhteydestä, kalifaatista, ja perustaa tilalle sekulaari valtio. Turkki liittyi ”westphalenilaiseen” kansainväliseen järjestelmään ja irtaantui jatkuvassa kuohuntatilassa olevasta dar al-Islamista.

Monissa arabimaissa käynnistyi samankaltainen modernisaatio, joka yhdisti näiden maiden eliitin globalisaatioon ja westphalenilaiseen järjestykseen. Toisin kuin Euroopassa, kehitys ei johtanut pluralismiin, puhumattakaan demokratiasta. Missään arabimaailmassa poliittinen islam ei kuitenkaan taintunut, vaan sai uutta energiaa, kun useimmissa sekulaareissa arabimaissa valtaan nousivat tyrannit, tai vain ”valistuneet yksinvaltiaaat”.

2010 alkanut ”Arabikevät” oli valistuneiden kansalaisten kapinointia korruptiota ja tyranniaa vastaan. Egyptissä se johti kuitenkin muslimiveljeskunnan lyhytaikaiseen hallintoon, eikä muissa maissa Tunisiaa lukuunottamatta protestilikkeet ole kyenneet vakiinnuttamaan demokratiaa. Turkissa on meneillään käänne, joka suistaa maata kovaa vauhtia pois westphalenilaisesta kansainvälisestä järjestelmästä. Uskonto on muodostunut aseeksi geopoliittisessa valtataistelussa.

Turkki ja Egypti kuuluvat Saudi-Arabian ja Gulfin maiden kanssa ”sunniblokkiin”, jota vastaan taistelevat Iranin johtamat ”shiiablokin” maat ja järjestöt Irakista Hezbollahin ja Hamasin kaltaisiin terrorijärjestöihin. ”Sunniblokki” on vastustanut Bashar al-Assadin hallintoa Syyriassa.

Turkin presidentti Recep Taayin Erdogan on irtaannuttamassa Turkin sekä westphalenilaisesta kansainvälisestä järjestelmästä että EU-jäsenyysneuvotteluista. Suomen sosialidemokraattinen valtiojohto oli keskeisessä asemassa, kun Turkin jäsenyysneuvottelut käynnistettiin Suomen puheenjohtakakaudella 1999. Monet asiantuntijat olivat varmoja, että Turkki oli kehittynyt demokratia, joka ei enää palaisi dar al-Islamin (Islamin Koti) piiriin.

Aikanaan Ottomaanien imperiumi oli kooltaan suurempi kuin kaikki Euroopan maat yhteensä. Tämä suurvaltamenneisyys on Erdoganin ajatuksissa, hieman samalla tavalla kuin Venäjä havittelee entisen Neuvostoliiton territoriaalista hallintaa. Venäjän ja Turkin liitto muistuttaisi Ranskan ja Venäjän liittoa vuodelta 1894. Tarkoituksena oli yhteisen vihollisen - Saksan - uhkan torjunta. Venäjä ja Turkki pitävät tänään yhteisenä vihollisena ”arabikevättä” ja sen erilaisia muunnoksia. Kompromissi Syyriassa on yksi liiton ehdoista, koska ne ovat siellä barrikaadin eri puolilla.

Edessä on vakava kriisi, jonka syvyyttä EU:n komissiossa ei välttämättä tajuta, koska kysymys on siitä, että olisi pakko myöntää erehdys, joka tehtiin 1999.

Toivottavasti vuonna 1999 ei tehty tietämättömyyteen nojautunutta erehdystä, vaan pelkästään optimismin sävyttämä väärä ratkaisu. Se on korjattavissa uudella ratkaisulla.