Kylmä sota (1946-1991) jakoi maailman poliittisesti ja sotilaallisesti aluksi kahteen leiriin. YLE:n A-studiossa (16.2.2016) kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) vertasi nykyistä tilannetta kylmään sotaan ja korosti, että tällä kertaa Venäjän ja lännen välinen konflikti ei luo maailmanlaajuista jakautumista. Tuomioja totesi edelleen, että tänä päivänä (Venäjän) ”hybridisotaan viittaavat toimet eivät kohdistu erityisesti Suomeen”. Lausuntoa voi tulkita niin, että toimet kohdistuvat myös Suomeen, mutta koska ne eivät kohdistu erityisesti Suomeen, ongelma ei ole erityisen kavahdettava. Sekä kylmän sodan määritelmä että hybridisodan merkitys kaipaavat täsmennyksiä. Saksan hallitus on aloittanut laaja-alaisen selvityksen osallistuuko Venäjä ja millä keinoilla Saksan poliittisen toiminnan häirintään. Kyse on hybridisodan vaikutusten selvittämisestä Saksassa. Kylmä sota ei jakanut maailmaa kahtia. Vuodesta 1961 vuoteen 1989/91 oli käynnissä lähinnä kaksi kylmää sotaa. Toisessa vastakkain olivat Neuvostoliitto ja Kiina, ja toisessa Neuvostoliitto ja länsi. Neuvostoliiton ja Kiinan välinen konflikti saattoi olla jopa ajoittain vaarallisempi. Vuonna 1969 Kreml esimerkiksi tiedusteli KGB:n kanavia pitkin Washingtonissa lupaa iskeä Kiinaa vastaan ydinaseilla. Tätä lupaa ei Yhdysvallat tietenkään antanut, mutta käynnisti Kiinan ja Yhdysvaltojen lähentymisen. Vuonna 1972 maailmanlaajuinen kahtiajako lopulta murtui, kun Yhdysvallat asettui Neuvostoliiton ja Kiinan konfliktissa epäsuorasti Pekingin taakse. Krimin anastus 2014, Syyrian sota ja pakolaiskriisin todistavat, että uusi Venäjän ja lännen välinen rajoitettu kylmä sota, jos ei ole alkanut, on aivan nurkan takana.
Uusin tutkimus on kartoittanut, miten Suomi oli Kremlin, tai paremminkin, KGB:n harjoittaman hybridisodan kohteena kylmässä sodassa. Tämän tekstin kirjoittaja pitää DDR:n ulkoministeriöstä löytämäänsä 3.2.1972 päivättyä muistiota yhtenä arvokkaimmista todisteista tällaisesta hybridisodasta. Muistion on kirjoittanut DDR:n ulkoministeriön osastopäällikkö Henze, joka oli Helsingissä kaiketi virkamatkalla ja keskustellut Neuvostoliiton suurlähetystön ”pressiavustaja” Albert Akulovin kanssa. Hän oli KGB:n avainupseereita, jolla oli lehdistöavustajan peitevirka. Muistio sisältää KGB:n suunnitelman Suomen puolueettomuuspolitiikan kahlitsemiseksi. Samalla ne suomalaiset poliitikot ja diplomaatit, jotka korostaisivat muistion mukaan jatkossa puolueettomuutta, tuli leimata ”neuvostovastaisiksi”. Hieman myöhemmin 6.2.1972 joukko SKP:n ja SDP:n vasemmiston kansanedustajia teki eduskunnassa ehdotuksen ”Rauhaa suojaavan lain säätämisestä”. Mikäli se olisi hyväksytty, neuvostokritiikki olisi Suomessa kriminalisoitu. Oliko lakiehdotus Akulovin käsialaa, ei tätä kirjoitettaessa ole ole selvillä. Ajallinen yhteys on silti merkittävä. Toinen Akulovin samankaltainen Suomen sisäisiin asioihin puuttuva operaatio on silti saatu selvitettyä. Tohtori Riku Keski-Rauska on väitöskirjassaan osoittanut miten Akulov käytännössä tuhosi kansanedustaja Georg C. Ehrnroothin uran julkisella häpäisykampanjalla KGB:n suomalaisen operatiivisen avustajan, Päivän Sanomien päätoimittaja Eero A. Santalan, KGB:n kontaktiin peitenimellä ”Samuel”, avulla pian tämän jälkeen. Valitettavasti Ehrnroothin syrjimisestä tuli ”maan tapa”, mikä oli KGB:n ja Ehrnroothin suomalaisten arvostelijoiden tavoite. Kyse olikin KGB:n niin sanotusta poliittis-aktiivisesta operaatiosta, joka oli aitoa hybridisotaa, ”aktiivista tiedustelua”. Tutkimuksellisesti nyt on tavoitettu vasta jäävuoren huippu. Ehrnrooth oli puheissaan korostanut Suomen puolueettomuutta, vaikka arvosteli myös presidentti Urho Kekkosen vallankäyttöä. Jatkossa Suomessa kuitenkin pidättäydyttiin puolueettomuuden korostamisesta, mikä johti suomettumiskeskustelun aktivoitumiseen lännessä. Moskovan hybridisota jakoi puolueita ja valtionhallintoa. Tutkimus on tuonut esille lukuisia esimerkkejä. Neuvostoliiton taiten tukeminen oli avain valtiolllisille johtopaikoille. Vuoden 1979 talvella Kiina teki sotilaallisen iskun Vietnamiin koko maan Kiinan vastaisen 1200 kilometrin rajan leveydeltä. SDP:n puheenjohtaja ja pääministeri Kalevi Sorsa vaati Kiinan suoraviivaista tuomitsemista, mikä myös toteutui. Ulkoministeriön alivaltiosihteeri Keijo Korhonen oli saamassa potkut, kun presidentin kanslian virkamiehet valittivat päämiehelle Korhosesta, joka oli vaatinut tuomiosaarnasta pidättymistä puolueettomuuslinjan mukaisesti. KGB:n Helsingin aseman päällikkö Viktor Vladimirov saattoikin todeta: ”Nyt voimme sitten erotella, ketkä ovat todellisia Neuvostoliiton ystäviä”. Helsingissä länsidiplomaatit panivat merkille tapahtuneen käänteen. Samalla kyse oli Moskovan poliittisesta voitosta - kuten tänään sanottaisiin - hybridisodassa, kun Suomea hivutettiin Varsovan liiton eteishalliin. Kiina vetäytyi varsin pian Vietnamista, mutta sitoi tällä toimenpiteellä miljoona neuvostosotilasta rajoilleen. Operaatio horjutti samalla Varsovan liiton mahdollisuuksia kontolloida etupiiriään ltä-Euroopassa, Afrikassa ja Balkanilla. Aasiassa Moskova hävisi kylmän sodan Kiinalle jo aiemmin 1980-luvulla ja lännessä vasta 1991. Tänään puhutaan jopa uudenlaisesta ”riippuvuussodankäynnistä” (connectivity wars) sen ohella että esillä on käsite ”hybridisota”. Venäjän voimapolitiikkaa harjoitetaan 2016 hybridisodan metodeilla. Ukraina koki kovia aiemmin 2000-luvulla kun Venäjä sulki energiahanat poliittisen painostuksen tehostamiseksi. Venäjän asevoimien esikuntapäällikkö Valeri Gerasimow on kuvannut tämän doktriinin luennossaan tammikuussa 2013. Kyse on ”epälineaarisesta” sodankäynnistä, jolloin ”sodan kuva” on erilainen vastustajasta riippuen. Propagandalla, kyberhyökkäyksillä ja aktiivisella tiedustelulla on aiempaa merkittävämpi tehtävä modernien sotilaallisten erikoisoperaatioiden ohella ”sodassa” poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Joka tapauksessa kylmän sodan ajoilta periytyvä ”aktiivinen tiedustelu” on varmasti käytössä edelleen ehkä myös Suomessa. Siinä tarvitaan FSB:n suomalaisia kontakteja ja operatiivisia avustajia. Tänä päivänä Venäjän tavoitteita Itämeren alueella on Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyksien hankaloittaminen. Kuitenkin NATO-jäsenyys muodostuu jatkossa Suomelle kansalliseksi turvallisuuskysymykseksi, mikäli Ruotsi päättää hakemuksesta. Järkevää olisi ollut käydä jäsenyydestä, ja NATO:sta yleensäkin, asiallista keskustelua jo 2000-luvun alusta alkaen. Max Jakobson totesi aivan oikein tammikuussa 2004, että NATO-jäsenyydessä ”kyse on ennalta ehkäisevästä toimenpiteestä”, koska ”emme voi olla varmoja, millaisia mutoksia Venäjällä tapahtuu”. Tätä mahdollisuutta ei enää kai haluttu ottaa huomioon. Puhuttiin laajasta turvallisuudesta, joka oli korvannut perinteisen turvallisuusajattelun. Harmi vain, että itäisessä naapurimaassa ei näin ajateltu. Suomen turvallisuus ei riipu pelkästään Suomen omasta turvallisuusajattelusta. Onko sattuma, että Suomessa NATO-jäsenyyttä vastustavat tiukimmin ne poliitikot ja virkamiehet, joilla voidaan katsoa olevan omat erityissuhteensa Venäjään. Liittoutumattomuus oli 2000-luvun alkuun saakka ymmärrettävä ratkaisu, kun on oletettu että se lisää vakautta pohjoisessa Euroopassa. Tilanne kuitenkin muuttui Venäjän presidentti Vladimir Putinin astuttua valtaan vuonna 2000, etenkin vuodesta 2003 alkaen. Voidaan kuitenkin olettaa, että jos Liettua ei olisi NATO:n jäsen, se olisi nyt Venäjän epävakauttamistoimien kohteena. Näin ainakin monet tapaamani liettualaiset poliitikot ovat arvelleet. Kuitenkin juuri pelote on tärkein tekijä, joka suojaa Liettuan, mutta myös Suomenkin itärajan. Riittävä pelote toisin sanoen turvaa rauhan ja ilman "ennaltaehkäisevää pelotetta" Venäjän rajamaa on helpommin epävakauttamisenkohde. Talvisota syttyi, ei sen takia että Suomi olisi harjoittanut vihamielistä politiikkaa Neuvostoliittoa vastaan, vaan lähinnä siksi, että Suomen sotilaallinen pelote ei ollut riittävä.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
"The more you understand the world, the higher your chance of shaping it". Don't walk behind me; I may not lead. Don't walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend. Alpo RusiValtiotieteen tohtori, suurlähettiläs, tasavallan presidentin entinen neuvonantaja, professori ja kirjailija.
Blogiarkisto
January 2021
|
Alpo Rusi |
|
Kirjoituksia saa lainata. Lähde on mainittava.