Suomi edistää rauhaa ja vakautta

Vaalitaistelun viime metreillä on keskusteltu hieman ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Puoluejohtajien käyttämä kieli on harkittua, jopa varovaista. NATO on ollut esillä, mutta niin, ettei ehkä vasemmistoliittoa lukuunottamatta ole aloitettu liittokunnasta asennepitoista ”epäturvallisuuskeskustelua”. Tosin kysymys Suomen turvallisuuspoliittisesta asemasta ja kansainvälisestä liikkumatilasta tulisi olla enemmän esillä. Miksi Suomi hävisi 2012 turvallisuusneuvoston jäsenyyden YK:ssa tai miten tiukasti Suomi oli EU:n Venäjä-pakotteiden takana keväällä 2014. YK:n turvallisuusneuvoston tappion taustalla on jonkinlainen Suomen aseman muutos länsiryhmässä. 

Toisaalta valtioneuvoston vuodot voisivat vahvistaa käsitystä, että Suomessa vallitsi epärealistinen tilannekuva Krimin anastukseen johtaneesta kehityksestä. Ajatus kai meni niin, että sanktioilla voidaan vain pahentaa tilannetta, joka oli osittain EU:n aiheuttama. Suomen johtavat poliitkot arvostelivat voimakkaasti EU:ta ”karkeista virheistä” Ukrainan kriisin yhteydessä  vielä kesällä 2014.

Toinen hieman piilossa pysynyt kysymys liittyy ylipäätänsä Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan ja asemaan. Epäilemättä voidaan hyväksyä näkemys, ettei Venäjä muodosta Suomelle sotilaallista uhkaa. Mitään uhkauksia ei ole esitetty Kremlin päättäjien toimesta. Toisaalta saattaisi olla hyvä kerätä yhteen seikkoja, jotka antaisivat tarkennetun kuvan Venäjän voimapolitiikan seurauksista Suomen turvallisuudelle. Tällöin voitaisiin arvioida neljää seikkaa: 

1. Oliko Venäjän ulkoministeriö vuosikausia kestäneen laajan tietovuodon taustalla?
   
2. Miten tulee suhtautua Pietarista myös Suomeen suuntautuvaan sosiaalisessa mediassa ja muualla internetissä tapahtuvaan propagandatoimintaan?
   
3. Miten tulee suhtautua Venäjän sotilaskoneiden sekä ilmatilaloukkauksiin että siviili-ilmailulle aiheuttamiin uhkaaviin tilanteisiin?
   
4. Miten tulee arvioida Venäjän suuria sotaharjoituksia, jotka pidetään Suomen rajan tuntumassa Karjalan kannaksella ja arktisella alueella?
   

Kokonaan erikseen on arvioitava Suomen turvallisuuden iso kuva, johon liittyy:  

• Venäjän pitemmän aikavälin varustautuminen ja geopoliittinen strategia.
  
• EU:n ja Ruotsin kyky olla myös Suomen sotilaallisia liittolaisia.
  
• Euroopan turvallisuusjärjestelmän haurastuminen, sekä kansainvälisen järjestelmän muutos laajemmin. 
  

Suomi on rauhaa rakastava, pohjoismainen EU-jäsenvaltio, joka on sotilasliittojen ulkopuolella eikä uhkaa muita. Tässä näkemyksessä - EU:n jäsenenä - on sisäänkirjoitettu kanta, että myöskään NATO ei uhkaa ketään. Onhan 22 EU:n jäsenmaata NATO:n jäseniä, joten EU:n solidaarisuuslauseke sisältää kaikkia jäsenmaita sitovan solidaarisen NATO-kannan. Jos ei sisällä, on kysyttävä, onko Suomi luotettavasti solidaarisuuslauseketta kunnioittava jäsenvaltio ja voiko Suomi olettaa muiden EU-maiden auttavan Suomea sotilaallisessa uhkatilanteessa, jos Suomi ei tunnusta NATO:a puolustusliitoksi, joka ei siten voi uhata myöskään Venäjää.

Venäjän muutos on vain yksi seikka, joka muuttaa kansainvälistä järjestelmää. Venäjä ei hyväksy Yhdysvaltojen käsitystä liberaalidemokratiasta, joka nojautuu markkinatalouteen, oikeusvaltioon ja sananvapauteen nojaavaan mahtiasemaan maailmanpolitiikassa. EU lähtee siitä, että Yhdysvallat on sen tärkein kumppani kansainvälisessä politiikassa. Tämä realiteetti on hyvä muistaa samalla kun arvioidaan miten voisimme säilyttää hyvät naapurisuhteet Venäjän kanssa. Seuraavien neljän vuoden aikana kansainvälinen muutos jatkuu, eikä Suomellakaan voi olla ratkaisuja valmiina apteekin hyllyssä. Tarvitaan turvallisuuden eri tekijöiden jatkuvaa punnintaa, jotta Suomen kansainvälispoliittiset ratkaisut vahvistavat eivät heikennä Suomen asemaa.