Sivuuttiko Jyrki Kataisen hallitus Venäjän todellisuuden 2011?

Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen pitkä ohjelma-asiakirja 22.6.2011 tultaneen muistamaan ennen muuta siitä, että siinä kuusi  ideologisesti erilaista ryhmittymää saivat kirjatuiksi itselleen tärkeitä tavoitteita. Hallitusohjelmassa tulisi lyhyenäkin versiona olla oikea arvio turvallisuusympäristön ja kansainvälisen järjestelmän kehityksestä. Niistä tekijöistä, joilla on vaikutusta, kun tehdään päätöksiä Suomen suunnasta muuttuvassa maailmassa. Kataisen hallitusohjelmasta on vaikea löytää tästä kehityksestä yhtenäistä näkemystä. Ehkä tämä on syy, ettei turvallisuusympäristön muutosksien ongelmista juuri ole kirjauksia.

Kataisen ohjelmassa on painavin kirjoitusvastuu luovutettu - kuten eilisessä ruotsinkielisessä puheenjohtajatentissä kävi ilmi - ulko ja turvallisuuspolitiikassa SDP:n ja Vasemmistoliiton edustajille. Presidentti Tarja Halosella oli 2011 kesäkuussa presidenttinä vielä 9 kuukautta virkakautta jäljellä ja ulkoministeriksi oli palaamassa vasemmistodemari Erkki Tuomioja.  

Hallitusohjelmassa onkin runsaasti huomiota kiinnitetty globalisaation ongelmiin, joiden korjaamiseen valmistauduttiin Kataisen hallituksessa vahvalla resurssoinnilla. ”Kestävä kehitys” oli yksi hallituksen ulkopolitiikan strateginen painopiste, jos niin halutaan sanoa. Tarkoitus oli nostaa Suomi YK:n turvaneuvostoon lokakuussa 2012. Suomi hävisi kuitenkin ”yllättäen” selvin numeroin Luxembourgille äänestyksessä lähinnä siksi, että jollain tapaa Suomen uskottavuus oli omassa ryhmässä (länsiryhmä) heikentynyt. Suomen lähestymiskulma kansainvälisiin turvallisuusongelmiin - jotka ovat  YK:n turvaneuvoston asioita - ei siten saavuttanut laajempaa luottamusta.

Vuoden 2012 lokakuussa Venäjä oli jo iso turvallisuuspoliittinen ongelma, jota ei Suomessa hevin myönnetty. Kataisen  hallituksen ohjelmassa ei asiallisesti ole edes vihjausta tulevista ongelmista. Onkin kysyttävä, ketkä olivat asiantuntijoina, kun Venäjää koskevat muotoilut kirjattiin? Hallitusohjelmassa  todetaan seuraavaa: 

”Suomi vahvistaa, tiivistää, laaja-alaisia ja monentasoisia kahdenvälisiä suhteita Venäjän kanssa. Hallitus toimii aktiivisesti EU:n Venäjän-politiikan kehittämisessä. Suomi tukee Venäjän lähentymistä Eurooppaan ja integroitumista kansainväliseen sopimusjärjestelmään.
Hallitus edistää Suomen ja Venäjän välistä molemminpuolista vastavuoroisuuteen perustuvaa liikkuvuutta. Suomi tukee EU:n tavoitetta viisumivapauden edistämisestä Venäjän kanssa EU:ssa sovittujen ehtojen pohjalta. Suomi valmistautuu viisumivapauteen mm. rajavalvontaa kehittämällä. Suomi tukee myös kansalaisyhteiskuntatason yhteistyötä Suomen ja Venäjän välillä. EU:n ja Venäjän välistä opiskelijavaihtoa pyritään laajentamaan”. Lisäksi ”Hallitus vahvistaa edelleen Suomen Venäjän-politiikan koordinaatiota ja perustaa tätä tarkoitusta varten ministerityöryhmän. Kansallinen Venäjä-toimintaohjelma päivitetään ja Venäjä-foorumin toimintaa kehitetään”.

Venäjän monet ongelmat olivat jo hyvin tiedossa kesäkuussa 2011. Jokainen voi arvioida Kataisen hallitusohjelman realistisuutta vuonna 2015. On silti myös mahdollista arvostella vuoden 2011 kirjausta epärealistisuudesta. Suomettumisesta voi olla montaa mieltä, mutta yksi siihen liittynyt ongelma oli Neuvostoliiton ongelmien ”neglisointi”, vähättely. Oliko tällä henkisellä asenteella näin pitkä perinne? 

Etenkin lokakuuhun 2012 mennessä olisi ollut mahdollista muuttaa Suomen Venäjän politiikkaa realistisemmaksi ja kriittisemmäksi. Suomen turvallisuusympäristö oli ollut rajussa muutoksessa. Venäjä oli ajautunut ”pysähdyksen aikaan”, jota voitaisiin verrata Neuvostoliiton kehitysvaiheeseen 1980-luvun alussa. Voimalla uhkaaminen ja sen käyttö oli alkanut eristää maata globalisaatiosta. Kansalaisten elintaso laski ja ihmisoikeuksia loukattiin joka päivä. Neuvostoliitossa oli suoranainen elintarvikepula 1980-luvulla jatkuvasti. Samaan aikaan öljyn hinta alkoi laskea. Samankaltainen kehitys oli Venäjällä käsillä 2011-2013, mutta Suomessa vielä kesällä 2013 virallinen linja oli, että Venäjän ja Suomen välinen kauppa kehittyy ennennäkemättömällä kasvu-uralla, ja Suomeen alkaa virrata venäläisiä investointeja miljardittain. Vuonna 2015 tätä naivismia realisoidaan tappioina.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tulisi löytää yhteisymmärrys joistain Suomen asemaan vaikuttavista perusasioista: (1) mikä on Venäjän vaikutus Suomen turvallisuuteen tänään ja aikavälillä 2015-2019, (2) onko Itämeren vakaus mennyttä, (3) onko Suomen vakaa asema säilytettävissä valituilla menetelmillä, (4) miten hankkia takaisin lännessä menetetty uskottavuus 2015-2019, jos tällainen menetys on tosiasia. Pienenä maana Suomen etuna voisi olla nopealiikkeisyys ja ketteryys. Se edellyttää realiteettien kohdallista ymmärtämistä. Pitkällä aikavälillä Suomen tulisi voida saada etua geopoliittisesta asemastaan, lyhyellä aikavälillä se on suuri ongelma, joka kärjistyi 2011-2015. Tästä on selvittävä. 

Hallituksen politiikan tulee nojautua oikeaan analyysiin turvallisuuden perusasioista. Vasta oikea analyysi luo edellytykset onnistuneelle politiikalle.