Ranska saamassa progressiivisen liberaalipresidentin

Ranskan presidentinvaalissa on nähty monta käännettä. Emmanuel Macronin nousu toisen kierroksen selväksi ennakkosuosikiksi ei silti ollut enää yllätys. ”Liikkeelle” tunnuksella itsenäisen kampanjan tehnyt Macron osoitti, että tyytymättömyys voidaan kanavoida myös demokratiaa vahvistavaan poliittiseen toimintaan. ​

Tämä on mahdollista, kun ehdokas on poikkeuksellisen lahjakas, saanut perusteellisen yliopistokoulutuksen eikä kiinni korruptiivisissa puolue- ja etujärjestörakenteissa. Macron on väitellyt poliittisesta filosofiasta, mutta tehnyt ammattiuran investointipankkiirina. Monet kommentaattorit medioissa eivät kyenneet pureutumaan juuri siksi hänen sanomaansa, koska sitä ei oltu kirjoitettu johonkin valmiiseen puolueohjelmaan.

Macron vaistosi alun alkaen Ranskassa ja laajemmin Euroopassakin muhineen muutostarpeen. Perinteiset suuret puolueet eivät saaneet uutta vaihdetta päälle, jolloin muutostarve oli jäämässä äärioikeiston Marine Le Penin agitoinnin armoille. Miksi Le Penin kannatus alkoi laskea, on saattanut olla seurausta Brexitistä sekä Donald Trumpin vaikutuksesta. Ranskassa alkoi kyteä Le Penin vastainen laajempi mieliala, koska hän yksinkertaisesti oli hajottamassa ei vain Euroopan unionia vaan myös ranskalaisen yhteiskunnan perustaa: demokratiaa, oikeusvaltiota ja sananvapautta.

Macron oli toiminut  valtaapitävän sosialistihallituksen talousministerinä, josta tehtävästä hän irtisanoutui ja perusti kansanliikkeen ”En Marche” vasta vuosi takaperin. Hän on kuvannut omaa poliittista ajatteluaan eri tavoin, mutta useimmiten  käsitteillä ”progressiivinen liberaali”. Suomessa  tämä politiikan kenttä löytyy historiallisesti Edistyspuolueesta, joka oli merkittävä poliittinen voima 1920- ja 1930-luvulla aina toisen maailmansodan päättymiseen saakka. Tasavallan ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg, kuten myös Suomen ulkopolitiikan yksi ensimmäisistä arkkitehdeista, Rudolf Holsti, mutta myös presidentti Risto Ryti löytyvät Edistyspuolueen vaikuttajanimistä.

Toisen maailmansodan jälkeen Edistyspuolueelle ei löytynyt veroista jatkajaa. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion usein liian ideologinen rakentaminen ja myöhemmin säilöntä, sekä kiveen hakattu ulkopolitiikka eliminoivat todelliset sisä- ja ulkopoliittiset vaihtoehdot. Vasemmiston propagandassa syntyi käsite ”neoliberalismi”, joka nostettiin lopulta hyvinvointivaltion aatteelliseksi vastakohdaksi. Liberaali- ja porvariaatteet jäivät tässä kulttuuritaistelussa Suomessa altavastaajiksi, mikä näkyy etenkin yliopistoilla ja medioissa.

Myös Eurooppa-politiikassa on aika arvioida saavutuksia kriittisesti. Neuvostoliittolainen toisijnajattelija Vladimir Bukovski, joka pääsi länteen vankien vaihdossa 1976, oli tulossa Boris Jeltsinin Venäjän alkutaipaleella maansa politiikkaan. Hän valmisteli oikeudenkäyntiä valtiota vastaan 1992 ja sai luvan tutustua NKP:n arkistoihin, joista hän taltioi 3 000 asiakirjaa. Hän on kertonut lukeneensa lisäksi laajalti NKP:n muitakin asiakirjoja. NKP selvitti 1980-luvun lopulla Euroopan Yhteisöjen tilaa ja kehitystä, myös KGB:n tiedustelun tarjoaman aineiston avulla. Bukovskin mukaan NKP:ssä uskottiin, että EU:sta oli tarkoitus luoda sosialistien hallitsema federaatio, ”Euroopan yhteinen koti”, johon oli tarkoitus kytkeä myös Neuvostoliitto. 

Ilmeisesti sosialidemokraatiksi muuttunut Mihail Gorbatshov näki tässä maalleen oven Eurooppaan. Mistä NKP sosialistisen EU:n mallin piirustukset oli saanut, ei ole selvillä. Tänään voidaan kysyä, onko monen Itä-Euroopan EU-maan EU-arvostelu, puhumattakaan äärioikeiston populismista, seurausta pelosta, että unionista oli kehkeytymässä  liian tiivis liittovaltio, joka muistutti ”ihmiskasvoista Neuvostoliittoa” enemmänkin kuin Sveitsin kaltaista väljää ja liberaalia liittovaltiota: kon-federaatiota. Macronille voi langeta tehtävä ei vain Ranskan vaan myös EU:n uudistajana, kun se on vielä mahdollista. Euroopan unioni on myös saatettava liikkeelle. Tämä edellyttää Macronin onnistumista kahden viikon päästä pidettävässä Ranskan presidentinvaalin toisessa äänestyksessä.