​Progressiivisen keskustan vastaisku muhii Ranskassa

Populismin nousun keskellä Ranskan vaaleissa muhii yllätys. Progressiiviseksi liberaaliksi itseään kuvaava Emmanuel Macron on pysäyttämässä populismin etenemisen. Tässä avuksi tuli myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Sosialistipuolueen talousministerinä toiminut Macron on polkaissut tyhjästä En Marche (liikkeelle) -kansalaisliikkeen, joka lukeutuu ”poliittiseen keskustaan”, mutta sen uudistushakuiseen liberaaliin perinteeseen.

Suomen valtapuolueet eivät tänään edusta Macronin edustaman ”progressiivisen liberalismin”, vaan  eri tavoin sosiaalidemokraattisen kansallisen konsensuksen ohjelmaa. Punamulta-, sinipuna- ja sateenkaarikoalitiot olivat ohjelmallisesti puoli vuosisataa sosialidemokraattisia projekteja. Macron käsitti varsin varhain, että Ranskan sosialisteilta olivat eväät loppuneet, mikä loi edellytykset äärinationalistisen Le Pen -liikkeen nousulle. Samalla tavoin selitän myös perussuomalaisten kannatuskasvun 2011 ja 2015 vaaleissa.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus ei ole päässyt eroon sosialidemokratiasta. Perussuomalaiset - suomalainen protesti vanhoja puolueita vastaan - mukauttivat osin ymmärrettävänkin protestinsa valtapolitiikkaan. Pelkällä Euroopan unionin vastustamisella ei tänään Suomen etuja voida edistää, etenkään kun Venäjän strategisena tavoitteena on EU:n murentaminen.

EU:n tulee uudistua. Sinisilmäinen ja usein sosialistien siivittämä yltiöfederalismi on laukaissut vastarinnan, joka purkautuu populismina eri maissa. Euroopan kansallisvaltiot tarvitsevat kuitenkin tukirakenteen globalisaatiossa. EU on siihen parempi ratkaisu kuin sen hajottaminen. Macron tukee Ranskassa rohkeasti globalisaatiota, Euroopan unionia ja transatlanttista yhteyttä. Saksassa, Espanjassa, Baltian maissa, Ruotsissa ja lopulta Britanniassakin nämä tavoitteet saavat vahvaa tukea.

Macronin voitto voisi luoda edellytykset Euroopan vanhojen ja usein korruptoituneiden ja uudistuskyvyttömien puolueiden uudistumiselle. On oikeastaan täysin käsittämätöntä, että juuri puoluejärjestelmän uudistaminen on ollut ylivoimaista, mikä on osasyy Brexitiin, terrorismin nousuun ja siihen, että Venäjä on voinut hyödyntää tätä ”tahdottomuuden” ja näkemyksettömyyden tilaa hyödyksi. Vihreä liike menetti historiallisen mahdollisuutensa nostamalla politiikan keskiöön sinänsä tärkeitä, mutta lopulta työttömyyden torjunnan, Venäjän uhkan, oikeusvaltion  ja terrorismin torjunnan kannalta toisarvoisia kysymyksiä. Sosialidemokraatit pysähtyivät saavutettujen etujen puolustamiseen ammattiyhdistysliikkeen poliittisena siipenä. Keskusta ajattelee asiat aluepolitiikan näkökulmasta, mikä on riittämätön resepti maan palauttamiseksi kasvun tielle. Kokoomus hakee kompromisseja valtapoliittisen asemansa turvaamiseksi. Vahva ulko- ja sisäpoliittinen ohjelma ei erotu konsensus-ajattelusta.

Macronin ”En Marche” nojautuu ”uuteen alkuun”, kykyjen esillenostamiseen, yksilöllisyyden korostamiseen, mutta myös solidaarisuuteen. Suomella oli 1990-luvulla mahdollisuus uuteen alkuun, mutta ratkaisuksi tuli sosialidemokraattisen järjestelmän kohentaminen, ei järjestelmän uudistaminen. Sosialidemokraatit vastustivat etenkin työmarkkinareformia. Pankkikriisin hoitamisessa Ruotsin malli torjuttiin, kun se kerrankin olisi ollut hyvä malli seurattavaksi. Suomen itäriippuvuuden ongelmia ei selvitetty, kun siihen avautui historialinen mahdollisuus.

 Ranskasta käsin on aiemminkin alkanut Euroopassa uudistumisen aika. Ehkä näin käy myös vuonna 2017.