Euroopan vakautta uhkaa valtaisa pakolaisaalto, joka sananmukaisesti on saapunut Välimeren aaltojen mukana. Vasta elo-syyskuussa koetut murhenäytelmät ovat availemassa eurooppalaisten silmiä ymmärtämään, että nyt on tosi kyseessä. Toisen maailmansodan jälkeen ei ole vastaavaa koettu. Yhteiskuntien vakaus on uhattuna etenkin Länsi-Balkanilla, missä on vasta vaivoin päästy eteenpäin demokratian ja oikeusvaltion rakentamisessa. Mutta vakaus voi olla myöhemmin uhattuna myös muualla Euroopassa. Toimin 1999-2000 vuoden ajan Länsi-Balkanin Vakaussopimuksen pääkordinaattorin sijaisena vastuualueena sisäinen ja ulkoinen turvallisuus. Työpartnerina toimi YK:n nykyinen apulaispääsihteeri Jan Eliasson. Tehtävänä oli luoda entisen Jugoslavian maiden välille yhteistyötä Pohjoismaisen mallin mukaisesti kuten armeijoiden alasajamisessa ja reformoimisessa, mutta myös ympäristövahinkojen ja kaikenlaisen rikollisuuden torjunnassa. Huomiota kiinnitettiin etenkin ihmiskaupan rajuun kasvuun, joka kohdistui kotinsa menettäneisiin pakolaisiin ja eri tavoin vaikeuksissa olleisiin ihmisiin, etenkin lapsiin ja tyttöihin.
EU:n ja Yhdysvaltojen aloitteesta järjestetyssä Sarajevon huippukokouksessa kesällä 1999 käynnistetty Länsi-Balkanin Vakaussopimus muuttui 2008 alueelliseksi yhteistyöneuvostoksi, Regional Cooperation Council, jonka sihteeristö on sijoitettu juuri Sarajevoon. Oli kunnia toimia sekä huippukokouksen EU-koordinoijana ja myöhemmin hankkeen kansainvälisen asiantuntijaryhmän puheenjohtajana 2005-2006. Tämän päivän pakolaiskriisin aikana on palautunut mieleen Länsi-Balkanilla 1999-2007 vietetyt vuodet. Suomen olisi tullut antaa lisäresursseja ja tukea Vakaussopimukselle, mutta myös perustaa muiden pohjoismaiden tavoin edustusto Sarajevoon. Kosovon sodan jälkeen käynnistetyn Länsi-Balkanin vakausprosessin aivan alkumetreillä ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) käytännössä tyrmäsi Vakaussopimuksen toiminnan, mitä hän itse asiassa on kuvannut julkistamissaan päiväkirjamerkinnöissä talvelta 2000. Muuta perustelua ei tälle nurjamielisyydelle voi löytää kuin sen, että Tuomiojaa ärsytti Vakaussopimuksen turvallisuuspolittiset tavoitteet, joihin liittyi alueen maiden EU- ja Nato-jäsenyyksien edistäminen. Tätä näkemystä on käsitelty kirjassa Etupiiri ote (2014). Suomessa on kuluvan vuoden aikana keskustelussa nostettu esille tarve ratkaista pakolaiskriisi paikan päällä: Syyriassa, Sudanissa, Libyassa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Eritreassa. Keinoiksi on esitetty panostamista kestävään kehitykseen ja kriisinhallintaan, tai paremminkin kriisin estotoimenpiteisiin. Nämä kaikki keinot ovat sinänsä välttämättömiä pitkällä aikavälillä. On silti hieman jälkijättöistä puhua kriisin estosta vaikkapa Syyriassa, missä tehokkaat kriisin estotoimet olisi tullut käynnistää 2010/2011 kun ”Arabikevään” seurauksena kansalaiset alkoivat protestoida kaduilla Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallinnon ihmisoikeusloukkauksia vastaan. Kansainväiset vastatoimet epäonnistuivat Syyrian hallinnon väkivaltaisuuksien pysäyttämiseksi. Syyriasta kehittyi sodan raivon laajentuessa strateginen konflikti, kun al-Assad sai tukea eri puolilta Lähi-itää ja vanhalta liittolaiselta Venäjältä. Kremlissä vastustettiin Arabikevään kuten myös värivallankumouksien levittämää ”demokratiaviirusta”. Syyrian kriisi on palauttanut kansainvälisen politiikan ja järjestelmän kaikki perusongelmat hallitusten agendalle. Julkinen keskustelu osoittaa, että kriisien taustoja tunnetaan huonosti. Selkiyttämistä tarvitsisivat Lähi-idän ja Afrikan kriisien poliittiset ja yhteiskunnalliset taustat. Toinen selkyttämistarve liittyy pakolaisten salakuljetukseen ja ihmiskauppaan. Kyse on taistelusta järjestäytynyttä ja hyvin julmaa rikollisuutta vastaan. Italialainen professori ja YK:n neuvonantaja Andrea di Nicola on tutkinut huolellisesti Välimeren alueen pakolaiskriisin taustalla olevaa järjestäytynyttä rikollisuutta. Hänen mukaansa kyse on useisiin valtioihin verkottuneesta toiminnasta, jossa väkivaltaiset rikollisjohtajat ovat käärineet ihmiskaupasta omaisuuksia. Ihmiskaupan rinnalla rehottavat tietenkin myös asekauppa ja huumekauppa. Suomi ei voi ratkoa käynnissä olevan pakolaiskriisin taustalla olevia poliittisia solmuja, vaikka paljon voidaankin ja pitää tehdä. Ratkaisujen avaimet ovat silti YK:n ja suurvaltojen, kuten EU:n, keskinäisessä yhteistyössä ja alueen toimijoiden ja uhrien eli pakolaisten mukanaolossa. Syyrian kriisi olisi voitu ehkä välttää, mikäli 2010/2011 kadulle menneet kansalaiset olisivat saaneet suojaa rauhanomaisille mielenosoituksilleen. Suoja olisi tarkoittanut, että esimerkiksi YK:ssa olisi turvallisuusneuvostossa sovittu tehokkaasta kriisinhallintaoperaatiosta. Näin ei tapahtunut. Puhetta riitti, etenkin diplomatian merkityksestä, mutta sotilaallinen väliintulo, ainoa realistinen ratkaisu al-Assadin hallinnon väkivallan taltuttamiseksi, ei saanut riittävää kannatusta. Suomenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisessa näkemyksessä vahvistui 2000-luvulla mielipide, ettei kriisejä enää, nimenomaan enää, ratkota sotilaallisesti vaan pelkästään rauhanomaisesti. München vuonna 1938 oli historiaa. Tämän seurauksena järjestäytynyt rikollisuus vahvistui ja Syyrian sisällissota laajeni, mistä seuraukset ovat nyt rantautuneet myös Suomeen. Vastuuta on silti kannettava mieluummin myöhään kuin ei milloinkaan. Pakolaisia on otettava vastaan ja heidät on kotoutettava. Kaikenlaiset tekosyyt ja EU:n syyttelyt ovat vain tekosyitä vastuun kannon siirtämiseksi muiden hartioille. Eurooppalaiseen sivistykseen kuuluu humanitäärinen välittäminen. Kriiseissä nämä arvot ovat punninnassa.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
"The more you understand the world, the higher your chance of shaping it". Don't walk behind me; I may not lead. Don't walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend. Alpo RusiValtiotieteen tohtori, suurlähettiläs, tasavallan presidentin entinen neuvonantaja, professori ja kirjailija.
Blogiarkisto
January 2021
|
Alpo Rusi |
|
Kirjoituksia saa lainata. Lähde on mainittava.