EU:n ei tule hyväksyä moraalittomuutta ja epäluotettavaa käytöstä - Kreikka ollut esimerkkinä hyvässä ja pahassa aiemminkin

Tulevissa eduskuntavaaleissa tulisi ennen muuta keskittyä asioihin, joilla Suomessa saataisiin aikaan käänne: (1) talouden kasvun käynnistämiseksi, (2) turvallisuuspoliittisen aseman vahvistamiseksi, (3) hyvinvointiyhteiskunnan uudistamiseksi, (4) kestävän kehityksen mukaisen energia- ja ympäristöspolitiikan tukemiseksi, (5) oikeusvaltion kehittämiseksi ja (6) poliittisen järjestelmän ja kulttuurin uudistamiseksi. Näiden asioiden priorisointijärjestys voisi olla käänteinenkin, mutta jokseenkin näiden asioiden esillä pitäminen on Suomen kuntoon saattamisen ydintä.

Keskustelussa lähes kärkisijaa pitää kuitenkin kymmenen miljoonan asukkaan Kreikan poliittinen ja taloudellinen ahdinko. Muistan olleeni vuonna 1997 Amsterdamissa, missä pidettiin EU:n huippukokous. Aamuntunteina Saksan valtuuskunnan johtaja Helmut Kohl murisi mikrofoniin kovalla äänellä, että EU:n historian suurin virhe tehtiin aikanaan, kun Kreikka hyväksyttiin EY:n jäseneksi. Kohlin kommentti herätti vain vähän huomiota, koska se tapahtui kokouksen loppuhetkillä. Saksan johtajan ”mitta oli täysi”, mutta niin oli muidenkin, lähinnä siksi, että kaikki halusivat päästä nukkumaan.

Kreikan EY-jäsenyys hyväksyttiin vuonna 1981 muistitiedon mukaan ilman acquis-menettelyä, eli maan jäsenkunnon perusteellista selvittämistä. Suomi oli tässä vaiheessa kaukana EY-jäsenyydestä, mutta vain poliittisista syistä. Suomen valtiojohto piti EY-jäsenyyttä ulkopoliittisena riskinä. Kreikan osalta virhe kuitenkin toistui, kun Kreikasta tuli euron jäsen 2001. Suomi oli tällä kertaa päättämässä Kreikan eurojäsenyydestä. Tästä ei ole suurta halua kertoa, mutta perustelun on täytynyt olla polittinen, ei taloudellinen. Lisäksi Kreikka oli väärsitellyt talouden tunnuslukuja.

Saksa epäilemättä kantaa suurimman vastuun siitä, että Kreikasta tuli EY:n jäsen 1981 jonkinlaisena tunnustuksensa siitä, että maa oli päässyt aiemmin eroon sotilasjuntasta. Toisen maailmansodan jälkeen Kreikassa oli ollut sisällissota, joka oli johtaa kommunistien vallananastukseen. Tässä vaiheessa 1947 Yhdysvallat käynnisti massiivisen Euroopan pelastusohjelman, ”Marshall-suunnitelman”, joka alun perin oli nimenomaan Kreikan pelastusohjelma. Sodan aikana Saksa miehitti Kreikan, mikä on osasyy siihen, että Saksalla on ollut tarve ja velvollisuus ymmärtää Kreikan ahdinkoa. Suomi kieltäytyi - jälkikäteen virheellisesti - Marshall-avusta ulkopolittisista syistä. Etenkin SKP:n voimahahmo Hertta Kuusinen teki kaikkensa sen eteen, että Suomi jäi avun ulkopuolelle. Ruotsi, joka ei ollut sodassa, sai 347 miljoonaa dollaria lainoja, Sveitsi 250 miljoonaa. Suomi maksoi sotakorvauksia Neuvostoliitolle noin 300 miljoonan dollarin edestä. Maailmansodan aloittajavaltio Saksa sai melkein puolitoista miljardia dollarilainoitusta. Mutta Kreikan osuus lähenteli 400 miljoonaa dollaria. 

Marshall-apua saaneet valtiot

Marshall-avusta tuli monella tavoin Euroopan integraation ja markkinatalouden perusta. Kreikka littyi NATO:n jäseneksi 1952, mikä ankkuroi maan lopullisesti ”lännen leiriin”. Suomi jäi toisin sanoen sivuun Marshall-avusta ja NATO:sta, mutta on tänään taloudellisesti paremmassa kunnossa kuin Kreikka, vaikka on viimeisten vuosien aikana menettänyt asemiaan sekä taloudellisesti että jossain määrin myös ajautunut vaikeampaan turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen. Kreikan osalta NATO-jäsenyys on ainakin estänyt sotilaallisen konfliktin Kreikan ja Turkin välillä, vaikka ei estänyt juntan valtaannousua 1967. Euroopan turvallisuus oli muutoinkin veitsen terällä 1968, kun Tshekkoslovakia miehitettiin Neuvostoliiton toimesta. Neuvostoliitossa oli käytännössä kylmän sodan aikana poikkeustila, kuten saksalainen historioitsija Jörg Baberowski toteaa, ja maata hallitsi kommunistinen puolue, turvallisuuspalvelujen tukema juntta sekin, kuten hän asian määrittelee.

Kreikan velkakriisi ei ole kysymys, jonka tulisi hallita Suomen kevään 2015 eduskuntavaaleja. Kreikan euroero kylläkin heikentäisi Suomen kasvun käynnistymistä, kun taas euron vakautuminen edistäisi talouden kuntoon saattamista. Silti Suomen talouden kuntoon saaminen on suomalaisten oma asia kaikessa oleellisessa. Kreikka on EU:n yhteinen ongelma, ja maan ongelmilla on historiallinen tausta, mukaan lukien  myös EU:n yhteisten päätösten historia. On helppo sanoa nyt, että Kreikan velkakriisiä on hoidettu väärin. Vuonna 2010 oli kyse euroalueen selviämisestä. Jos euro olisi hajonnut, olisi Euroopassa nyt taloudellinen lama ja poliittinen kriisi. Kauhuskenaario ei toteutunut, mutta jos se on merkki kriisin huonosta hoidosta, niin parempi niin.

Historiassa toteutuu usein ironian laki. Yhdysvaltojen Marshall-apu käynnistettiin 1947 kommunismin torjumiseksi Kreikassa ja talouskasvun käynnistämiseksi Länsi-Euroopassa. Vuonna 2015 kommunistien perilliset, Syriza Kreikassa ja Vasemmistoliitto Suomessa, haluavat Kreikan pelastamista, ja jälleen tavallaan länsirahalla. Molemmat puolueet vaativat, että kymmenien miljardien julkiset velat annettaisiin anteeksi. Auttaisiko tämä kiistatta kärsimään joutuneita Kreikan työttömiä, on kyseenlaista, koska vasemmiston aiempina vallan vuosina Kreikka hoiti talousasioitaan yhtä huonosti kuin sen vaihtoehtona vallassa aina aika ajoin toiminut konservatiivinen puolue.  

Kreikka tarjoaa kuitenkin EU:lle karun opetuksen. EU:n ei tulevaisuudessa tulisi vaarantaa asemaansa yhden valtion tässä tapauksessa Kreikan moraalittoman ja epäluotettavan käyttäytymisen johdosta. Saman kaltaisen ongelman välttämiseksi tulevaisuudessa toimintaa on tehostettava  ja avoimuutta lisättävä. Kysymys on  jäsenvaltioiden poliittisesta moraalista, sopimusten noudattamisesta ja EU -maiden luottamuksesta toisiinsa. Siinä vain aika auttaa.