CIA:n salainen raportti 1987: SDP:n vähemmistöhallitus kaavailuissa

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n Euroopan analyysikeskuksen 10.3.1987 päivätty salainen arvio Suomen politiikasta maalisvaalien alla ei sisällä sinänsä sensaatioita, mutta mielenkiinnoton 2012 julkiseksi saatettu raportti ei myöskään ole. Oletettavasti Yhdysvaltain Helsingin edustuston avulla hankitut perustiedot osoittavat, että CIA oli kiinnostunut Suomesta ja sai monipuolisesti tietoja maan sisäpoliittisesta kehityksestä.

Vaalien ei odoteta muuttavan Kalevi Sorsan (sd.) johtaman SDP:n asemia, vaan sen ”dominoivan” roolin odotetaan säilyvän jatkossakin. Raportti kuvaa muutoin karusti, miten Suomessa kolme suurinta puoluetta - SDP, kokoomus ja keskusta - ovat asioista pääosin samaa mieltä. jolloin todellinen poliittinen kamppailu käydään henkilöiden välillä. Kyse on valtapolitiikasta, ei ohjelmallisista erimielisyyksistä, mikä on seurausta vuodesta 1966 jatkuneesta asetelmasta, jonka seurauksena nämä kolme puoluetta jakavat samat näkemykset etenkin ulkopolitiikasta, mutta myös monista sisäpoliittisista kysymyksistä, vaikka konservatiivit ovatkin olleet oppositiossa tämän jakson.

Suomen politiikkaa ohjaa raportin mukaan vuoden 1988 presidentinvaalit. Pääministeri Kalevi Sorsa on etukäteen ilmoittanut, että pääministeri ei voi olla ehdokkaana, minkä uskotaan olevan yritys eristää pääministeriksi pyrkivä Suomen Keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen (kesk.) tulevista presidentinvaaleista. Väyrynen oli jo 1986 asettunut keskustan ehdokkaaksi. Raportin mukaan Väyrynen oli saanut muut puolueet vastaansa varoitettuaan aiemmin lokakuussa 1986 massatyöttömyyden uhkasta. Suomessa työttömyys oli 7,7 prosenttia vaalien alla lähinnä öljynhinnan romahduksen seurauksena, joka kuristi idänkauppaa. Konservatiivit (kokoomus) ja keskusta olivat valmiita yksityistämään osan 19 valtio-omisteisista yhtiöistä. Pelissä oli myös viides ydinvoimala joka Tsernobylin jälkeen oli yhdistämässä puoluekenttää konservatiivien asetuttua myös ydinvoiman lisärakentamista vastaan.

Toisekseen vaikuttaa siltä, että raportin tekijät ovat saaneet kulisseista informaatiota, että SDP ei luovu missään oloissa dominoivasta asemastaan voidakseen varmistaa presidentti Mauno Koiviston uudelleenvalinnan 1988. Raportin ykkösveikkaus on silti - ja siinä se erehtyi - vuonna 1983 valtaan nousseen SDP:n johtaman keskustan ja vasemmiston koalition jatkaminen. Raportin tekijät ovat silti huomanneet, että SDP:n kenttäväki haluaa vaihtaa keskustan kokoomukseen. Tämä turvaisi parhaiten sen, että Koivisto tulisi valituksi uudelleen 1988 ja ulkoministeriksi toivova Sorsa saisi hyvät asemat vuoden 1994 presidentinvaaleihin. Tästä huolimatta raportti veikkaa toiseksi todennäköisemmäksi hallituskoalitioksi kolmen suuren hallitusta. Kolmannella sijalla on presidentin hallitus, joka olisi SDP:n vähemmistöhallitus, ja kestäisi vuoden 1988 vaaleihin, koska raportin tekijät uskovat SDP:n ja kokoomuksen yhteistyön tiellä olevien esteiden olevan ylipääsemättömiä. Viimeisenä vaihtoehtona on konservatiivien johtama hallitus joko yhdessä sosialidemokraattien kanssa tai muiden porvarillisten puolueiden kanssa. Jälkimmäistä vaihtoehtoa ei pidetä todennäköisenä, koska se olisi Suomen oloihin ”liian oikeistolainen”.

Raportin tekijöillä ei ole tietoja tekeillä olevista sinipuna- tai porvarikoalitioista, eikä Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Harri Holkerin (kok.) nimi esiinny raportissa.Tämä kertonee omalla tavallaan, miten salassa vaalien jälkeinen hallituksen muodostamiseen liittyvä loppupeli tapahtui. Ennen muuta raportti vahvistaa näkemyksen, että SDP yhdessä presidentti Koiviston kanssa olivat selkeästi Suomen politiikan voima-akseli, eikä siinä enää ollut kysymys puhtaasta parlamentarismista, mutta toki henkilökysymyksistä ja kemioista, mitkä tekijät eivät saisi kuitenkaan olla parlamentaarisia periaatteita toissijaistavia seikkoja hallituksia muodostettaessa. Holkerin hallituksen muodostamisen jälkeen ulkoministeri Sorsa kertoi Itä-Saksan kommunistipuolueen Helsingissä vierailleelle korkealle edustajalle, että hallitus muodostettiin kolmen tavoitteen ympärille: (1) Koiviston uudelleen valinnan varmistamiseksi, (2) porvarillisten puolueiden hajottamiseksi, ja (3) hyvien Neuvostoliitto-suhteiden kestävyyden varmistamiseksi. Suomalaisessa julkisuudessa Holkerin hallitusta kutsuttiin ”rakennemuutoshallitukseksi”, joka ajautui kuitenkin maan historian pahimpaan lamaan jättäessään tehtävänsä huhtikuussa 1991.