Yhdysvaltain sanktioiden päivitys avaa Venäjän kaupan ongelmia

Allekirjoittanut on pyrkinyt tuomaan esille teoksessa Etupiirin ote (2014) ongelmia, jotka liittyvät Venäjän kauppaan. Mitkä kaupan osa-alueet voivat johtaa strategiseen riippuvuuteen valtiosta, kun tuotannon omistussuhteissa on epäselvyyksiä. Tämä on Hanhikivi-hankkeen yksi ongelma. Lisäksi olisi hyvä kartoittaa ne alueet, joissa on poliittinen kytkös Venäjän valtioon. Hanhikivi on  ilmeisesti myös tässä ongelma. Suomelle olisi lottovoitto, mikäli Venäjä demokratisoituisi ja voisimme rajavaltiona laajentaa kauppaa ja liiketoimintaa samalla tavoin kuin vaikkapa Ruotsin ja Viron kanssa.

Venäjän  ja venäläisten yritysten kanssa harjoitettava yhteistyö on kuitenkin kohdannut odotetusti vaikeuksia. Venäjän talous kasvoi lähinnä korkean öljynhinnan ansiosta noin seitsemän prosentin tasolla kevääseen 2008, mutta hyytyi tämän jälkeen nopeasti. Kesällä Venäjä kävi lyhyen sodan Georgiassa ja loi alueellista epävakautta.

Venäjän ja lännen välisen poliittisen kriisin kyteminen alkoi vaikeuttaa länsisuhteita jo aiemmin, viimeistään vuodesta 2006 jolloin USA:n kongressi vaati Venäjän erottamista G8-ryhmästä. Lännessä poliittiset murhat ja sananvapauden kahlehdinta tulkittiin niin, että Venäjän suhteita oli jatkossa vaikea kehittää entiseen tapaan. Huipputapaamisia ei tosin katkaistu vielä vuosiin, mikä antoi vaikutelman, että kyse on vain Venäjän ja lännen suhteiden viilenemisestä, jotka saadaan normaaliksi lisäämällä kaikenlaista yhteydenpitoa.Suomessa Georgian sotaa pidettiin yksittäistapauksena. Samaan aikaan Venäjä esti läntisten kansalaisjärjestöjen toiminnan Venäjällä. Kyse ei ollut  enää vastavuoroisuuteen nojautuneesta yhteistyöstä lännen kanssa.

On toistaiseksi silti hieman epäselvää, mistä jo syksyllä 2006 alkanut lännenvastainen selkeä vihamielisyyden lisääntyminen Venäjällä  johtuu. Joka tapauksessa marraskuussa 2006 FSB murhasi palvelun entisen upseerin Alexander Litvinenkon Lontoossa. Murhattu tiesi liikaa ja oli paljastanut ”Putinin systeemin” saloja. Suhteet Iso-Britanniaan heikkenivät dramaattisesti. Tämä merkitsi yhtä käännekohtaa Venäjän ja lännen suhteissa. Vladimir Putin luki helmikuussa 2007 G8-kokouksessa, ja muutama päivä myöhemmin Münchenin turvallisuusfoorumissa, madonluvut Yhdysvalloille syyttäen Washingtonia ”yksipuolisesta ja häikäilemättömästä toiminnasta muuta maailmaa vastaan”. Hän nosti esille Kosovon ja arvosteli länttä yksipuolisesta voimankäytöstä. 

Tähän liittyy henkilökohtainenkin kokemus, joka pohditutti mieltä vuosia, mutta on jälleen tietyllä tavalla kiinnostava, kun arvioidaan Suomen ja Venäjän suhteita vuonna 2015.Tavatessani ulkoministeriksi nousussa olleen Erkki Tuomiojan (sd.) helmikuun lopussa 2000 Helsingissä Länsi-Balkanin Vakaussopimuksen varajohtajan ominaisuudessa, viimeisiä päiviä kauppa- ja teollisuusministerinä toiminut SDP:n vasemmiston kestopoliitikko luki madonluvut sille, että Vakaussopimus vastusti Serbian presidentti Slobodan Milosevicia. Hän arvosteli myös Vakaussopimusta, jota piti liian monimutkaisena järjestelynä. Tämä oli selkeä epäsolidaarisuuden osoitus YK:n, EU:n ja Naton sekä kymmenien  maiden ponnistuksille luoda vakautta Länsi-Balkanille sotaisten vuosien jälkeen. 

Nyt on käynyt ilmi, että Tuomioja kieltäytyi myös viemästä EU:n ulkoministereille Serbian opposition vetoomusta, jota varten olin tullut lopulta omalla kustannuksellani Montenegrosta Helsinkiin vetoomusta välittämään. Tuomiojan purkauksen ja eräiden muiden vasta saamieni tietojen valossa Suomi tuki nähtävästi jollain tavalla Milosevicin hallintoa aina lokakuulle 2000, vaikka asiaa ei julkisesti voitu näin esittää. Milosevicin hallinto  oli kuitenkin taloudellisten sanktioiden kohteena, eräänlainen hylkiövaltio, joka sai kuitenkin tukea monista maista. Miten Helsinki välitti Suomen todellisen kannan esimerkiksi Moskovaan 1999-2000, tulisi selvittää. Omat todisteeni on tässä kerrottu. Suomi ei voi olla EU:n jäsen ja kulisseissa harjoittaa EU:n vastaista  rinnakkaispolitiikkaa.

Suomen hallitus sai pähkinän purtavaksi, kun Yhdysvallat ilmoitti heinäkuun päätteeksi, että kaksi suomalaista liikemiestä Kai Paananen ja Roman Rotenberg ovat pakotelistalla neljän suomalaisyhtiön lisäksi, kun Yhdysvallat jäljittää yrityksiä ja henkilöitä, joiden se katsoo tukevan pakotteiden kohteina olevia Putinin lähipiirin henkilöitä. Suomen hallitus on kuitenkin vaatinut tarkempia perusteluja, miksi suomalaiset ovat joutuneet pakotelistalle. Samaa on vaatinut eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.). Kaikkonen olisi voinut vaatia myös selitystä Paanaselta ja Rotenbergiltä, mitä he ovat tehneet, koska ovat joutuneet listalle. Molemmat ihmettelevät  julkisuudessa tilannetta. He aiheuttavat kuitenkin vahinkoa laajemminkin Venäjän kaupalle. 

EU:n ja Yhdysvaltojen Venäjään kohdistuvissa sanktioissa ei päätäntävalta ole Helsingin käräjäoikeudella, jonka tuomioista vielä voi valittaa. EU:n sanktiot ja Yhdysvaltojen sanktiot ovat käytänössä turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Pääministerin poliittinen valtiosihteeri Paula Lehtomäki (kesk.) penäsi Saimaa Summit -tapahtumassa 30.7.2015 suomalaisia menemään Venäjän markkinoille, koska ”jos emme ole siellä, ne markkinat menevät muille”. Sanktioiden kiertelyn vaaroista ei puheessa ainakaan julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan ollut mainintoja. Lehtomäki jätti harkitusti selvittämättä, miten Suomen ja Venäjän kaupan harjoittaminen on vaikeutunut olosuhteissa, jotka ovat syntyneet Krimin anastuksen ja Itä-Ukrainan sodan jälkeen. 

Ulkopolitiikassa tulee päätöksen nojata tosiseikoille, ei vain toiveille. Venäjän kaupassa Kai Paananen on Roman Rotenbergin ohella keskeisiä toimijoita, joiden liiketoiminta on nyt pakotelistalle joutumisen seurauksena joko vaarassa tai ainakin vaarassa ajautua vaikeuksiin. Pakotelistan laajennuksella on vaikutusta Venäjän kanssa harjoitettuun liiketoimintaan. Tavaksi on tullut kehua ”verkostoja” ja poliittisia huippusuhteita, joita ilman ei kaupankäynti onnistu Venäjällä. Tämä johtaa tietenkin kaikenlaisiin, myös salaisiin verkostoihin, jotka nyt ovat aiheuttamassa vahinkoa Suomen kansainväliselle  maineelle, mutta myös samalla Venäjän kanssa harjoitettavalle talouden alan yhteistoiminnalle. Kaiken lisäksi Suomi on korostanut rauhanomaisia keinoja kansainvälisten kriisien hallinnassa. Taloudelliset sanktiot ovat näitä keinoja. Niistä lipsuminen on siten vastoin Suomen nykyisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan peruslinjausta.