Elinkeinoministerin tehtävät vuodenvaihteessa jättävä Olli Rehn (kesk.) arvioi asiallisesti lainvalmistelua blogissaan 21.12.2016 Suomenmaassa oikeuskansleri Jaakko Jonkan lainvalmistelua koskevien lausuntojen herättämän keskustelun pohjalta. Rehn tervehtii keskustelua, mutta muistuttaa, ettei muista oikeuskansleri Jonkan esittäneen valtioneuvoston istunnossa eriävää mielipidettä niihin hallituksen esityksiin, joita on nostettu esimerkeiksi ”kehnosta lainvalmistelusta”. Ministerin mukaan ”kuiskauskin riittäisi, megafonia ei tarvita.” En puutu enemmälti Rehnin blogiin sen varsinaisen substanssin osalta, koska yhdyn hänen kantoihinsa, ja ehdotukseen perustaa parlamentaarinen komitea kehittämään lainvalmistelua. . Rehn toteaa blogissaan erikseen , että Jonkan lausuntoa koskevan keskustelun alkuvaiheessa on esiintynyt ylilyöntejä, kuten professori Jukka Kekkosen väite siitä, että perustuslain kunnioituksessa olisi palattu sortovuosien tasolle ja muistuttaa, kun Suojelupoliisin (Supon) tapauksen aikoja 2002-2003. Tällöin ”Presidentti K.J. Ståhlbergin hengessä puolustin oikeusvaltiota ja estin poliittisen oikeusmurhan, mutta Kekkonen arvosteli minua siitä, että osoitin huonoa tyylitajua ja ajoin asiaani ”apinan raivolla”. Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen piti Suomenmaalle lähettämässään kannanotossa 23.12. ”käsittämättömänä” sitä, että Rehn nostaa esiin 15 vuoden takaa suurlähettiläs Alpo Rusin tapauksen ja oman roolinsa siinä. Kekkosen mukaan tuossa tapauksessa heikko esitutkinta johti epäilyksiin, jotka oikeusvaltion viranomaiset korjasivat. ”Lopputulema oli vaikeiden vaiheiden jälkeen oikeusvaltion voitto. Suomalainen oikeusvaltio ansaitsee siitä kunnian – ei ensiaikaisesti Olli Rehn”, Kekkonen kommentoi. Asianosaisena on velvollisuus puuttua Kekkosen lausuntoon. Ensinnäkin ilman Rehnin apua tuskin oikeusvaltio olisi voittanut edes sitä vähää, mitä tapahtui, koska epäilyä koskeva vuoto YLE:ssä oli 10.9.2002 luonut tilanteen, jonka seurauksena syyttömyyteni osoittaminen vaikeutui olennaisesti. Oikeusvaltio ei toiminut, toisin kuin Kekkonen väittää, eikä edes huomioi niitä oikeusloukkauksia joita prosessin eri tasoilla ja vaiheissa, myös Supon toimesta, tapahtui. Esitukintaa ei ensinnäkään olisi koskaan tullut edes käynnistää, koska alun alkaenkin pienen tarkistuksen perusteella oli osoitettavissa, ettei allekirjoittanut ollut Stasin sen paremmin kuin KGB:n kontakti, tietolähde tai värvätty vakoilija. Vuoto oli nykytiedon pohjalta käytännössä organisoitu pääministeri Paavo Lipposen (sd.) alkuvuodesta 2002 antamien ohjeiden mukaisesti (oikeusasiamiehen vuodon esitutkinnasta keräämä aineisto, puhemies Paavo Lipposen lausunto oikeusasiamiehlle 16.12.2004). Lipponen toteaa lausunnossaan, että ”keväällä 2002 sain esitutkinnasta tiedon Supon päälliköltä Seppo Nevalalta (sd.). Hän informoi muutaman kerran sen käsittelyn eri vaiheissa. Muistaaakseni totesin Nevalalle, että presidentti Martti Ahtisaarta oli asianmukaista informoida esitutkinnasta. Myöhemmin 2002 tuli tarve informoida Esko Ahoa (kesk.)”. Valtiota vastaan käydyn oikeudenkäynnin yhteydessä elokuussa 2007 Ahtisaari totesi saaneensa Nevalalta tiedon allekirjoittaneeseen liittyneestä vakoiluepäilystä 18.2.2002 klo 11:00. Tässä yhteydessä Nevala oli todennut, että ”värvätty 1969, tarttunut syöttiin 1976 , mutta rikoksena vanhentunut”. YLE:n toimittaja Olli Ainola soitti allekirjoittaneelle 19.4.2002 ja kertoi Supon epäilevän allekirjoittanutta vakoilusta DDR:n Stasin hyväksi. Tällöin kuulin ensimmäistä kertaa asiasta, enkä ollut uskoa kuulemaani todeksi, vaan ajattelin Kafkan saapuneen Helsinkiin. Oikeudessa 2007 Ainola sanoi saaneensa tiedon noin kaksi kuukautta aikaisemmin. Toisin sanoen samaan aikaan kuin Ahtisaari. Keneltä Ainola sai tiedon, ei hän toimittajan salassapito-oikeuden perusteella paljastanut. Hänen informanttejaan tuskin on valtiojohdon, Supon tai Ulkoministeriön ulkopuolelta vielä tässä vaiheessa. Oikeus tuomitsi vuodosta kuitenkin Supon, vaikka oletan, että vuotaja ei ollut varsinaisesti alkuvuodesta 2002 Supo. Esitutkinta alkoi vasta 12.5.2002 sunnuntai-iltana Supon poliisin puhelinsoitosta, ja viimeiset kuulustelut tehtiin maaliskuussa 2003 ja syyttämättäjättämispäätös luettiin 11.6.2003. Valtionsyyttäjä Jarmo Rautakoski totesi Helsingin Sanomissa 24.1.2010, että allekirjoittanut olisi tullut julistaa täysin syyttömäksi jo tammikuussa 2003, kun oli selvillä, että entiset Stasin upseerit olivat täysin putsanneet allekirjoittaneen mistään moitittavasta. Tämäkin osoittaa, että alustava tukinta olisi pitänyt pitää salassa ja tällöin todeta syyttömyys joskus 2000 syksyllä. Lipposen osalta häneen liittyy myös väärien tietojen julkisuuteen saattaminen, mikä nähtävästi oli oikeuskanslerin virastossa hyväksyttävää. On vaikea kuvitella, että oikeuskansleri ei tietäisi maanpetosepäilystä, josta informoinnista pääministeri otti vastuun. Lain vastainen informointi jäi poliittisen tarkoitusmukaisuusharkinnan rinnalla toissijaiseksi. Oikeusasiamieshän totesi 3.2.2005 ratkaisusssaan, kanteluuni että laaja informointi oli perusteltua, koska ”oli säilytettävä poliittinen vakaus”. Näin menteltiin aikanaan Itä-Saksassa, mutta miksi se oli mahdollista Suomessa 2000-luvulla? Pääministeri Lipponen antoi nimittäin julkisuuteen 30.4.2002 lausunnon, jonka mukaan hän ei ollut saanut raporttia Supon Stasi-tutkinnasta ja ottavansa hallituksessa asiaan kantaa vasta, kun raportti on esitelty hänelle. Miksi hänelle? Eikö asia kuulunut oikeuislaitokselle? Eikö hän itse ollut pitänyt yhteyttä Stasin asemapäällikköön Lothar Hönigiin alkuvuosesta 1969, ja myöhemminkin. Ei allekirjoittanut, joka oli juuri ylioppilaaksi kirjoittamassa? Lipponen toisin sanoen näiden tietojen valossa valehteli mediassa siitä, että hän ei olisi tiennyt Supon Stasi-tutkinnasta lausuntoa antaessaan. Epäilystä tieto oli hänen toimestaan saatettu laajalti eteenpäin, myös ulkoministeriössä alkuvuodesta 2002, mistä on todistanut julkisuudessa silloinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.). Lipposen menettely oli sama kuin nyt näemme tapahtuvan Venäjällä. Kremlin kannalta hankalia henkilöitä vastaan nostetaan tekaistuja rikosepäilyjä, kutsutaan kamerat paikalle leiman lyömiseksi ja julistetaan tuomio etukäteen. YLE:n uutisten mukaan olin syyllistynyt ”maanpetos”- tai ”valtiopetos”-rikokseen, joista tuomio on elinkautinen vankeus, minkä Supon kuulustelijakin ensimmäisessä kuulustelussa 13.5. 2002 ilmoitti tuomiokseni ellen tee yhteistyötä, jolloin tuomio on ”vain” 4 vuotta vankeutta. Mikäli Olli Rehn ei olisi riskeerannut uraansa, ei Lipposen ja Supon mediaoikeudenkäynnistä olisi tullut koskaan loppua. Hänen kanssaan saimme yhdessä ansiokkaan juristini, edesmeneen Harri Niinimäen kanssa rakennettua puolustuksen, joka kesti tulituksen, ja joka jatkui aivan syyttämättäjättämispääkseen saakka- ja valitettavasti eri tavoin vielä sen jälkeenkin. Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen antoi rohkeasti tilaa puolustukselle, ja tuki henkisesti etulinjaan joutuneita, myös uraansa riskeeraten. Ulkoministeriö oli stigmatisoitunut, koska esitutkinnan aloittamisesta vastasivat presidentti, ulkoministeri ja pääministeri, joiden tuli jatkossa varmistaa, että heidän menttelytapojaan ei paljasteta, saatikka moitita. Näin diplomaattiuraani ei palautettu ansioitteni mukaiselle polulle kesällä 2003, vaan käytännössä sain hallinnollisen rangaistuksen. Onko tämä merkki oikeusvaltion voitosta? Oikeusvaltio hävisikin myös siinä mielessä, että ensinnäkin laillisuusvalvonta petti pahasti. Oikeusoppineet olivat hiljaa, paitsi professori Kekkonen, joka arvosteli Rehniä ikävin sanakääntein vuodon jälkeen. Samalla tavoin arvostelijana profiilia haki julkisuudessa Lapin yliopiston professori, joka sattumoisin oli myös presidentti Tarja Halosen (sd.) huomattava tukija. Monet historian professorit spekuloivat ilman tietämystä, tuliko kyseeseen elinkautisvankeus vai vähäisempi tuomio. Syyllinen joka tapauksessa. Eduskunnan UAV:n puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.) kommentoi salassapidettävää esitutkintaa avoimesti tammi-helmikuun vaihteessa 2003. Olennaista olisi silti selvittää, millä lain oikeudella pääministeri jakoi tietoja salassapidettävästä rikosepäilystä, josta ei ollut näyttöä tällöin eikä myöhemminkään. Toisekseen miksi tasavallan presidentti Halonen kommentoi tapausta syyllistävästi 14.9.2002 Lauantaiseurassa? Oliko hän tehnyt ratkaisun esitutkinnasta, kuten yleensä on asian laita kun on kyse vakoilusta, johon liittyvät ulkosuhteet. Jälkikäteen on selvinnyt, että hänen vaalikampanjassaan keskeisesti mukana ollut SAK:n toimitsija Riitta Juntunen (sd.) oli esitutkinnassa seitsemän vuotta vuosina 1979-86 jatkuneesta vakoilusta Stasin elektronisen vastavakoilun hyväksi, joka rikoksena vanheni aikaisintaan 2006. Oliko hän yksi niistä, joiden paljastumisen estämiseksi oli luotava kohu, joka veisi huomion todellisista vakoilutapauksista, joita Supo sanoi tällöin olleen kymmenkunta, vaikka kuulusteluissa oli ollut jopa 40 suomalaista? Tänään tiedetään varmuudella, että allekirjoittanut oli tahallisesti sotkettu Stasin ulkomaanvakoilun (”diplomaattien”) edesmenneelle veljelleni Jukka Rusille 1969 avattuun tietolähdeoperaatio ”Pekkaan”. Esitutkinta oli osoittanut, että Stasin kontaktimerkintä ”Pekasta” oli vuodelta 1965, jolloin allekirjoittanut oli 14-vuotias koululainen. Supolla ei ollut muuta näyttöä allekirjoittaneesta kuin 19.11.1969 tehty Stasin henkilökortti, jonka Stasin arkiston asiantuntijat olisivat voineet osoittaa muutamassa minuutissa ”sivukortiksi”, eli arvottomaksi merkinnäksi henkilöstä, jonka rekisteröintiä pidettiin tarpeellisena varsinaisen tietolähteen suojelemiseksi ”syystä tai toisesta”. Stasin ns. Rosenholz-aineistoon nojautunut tutkinta 2000-2003 koski tapauksia, jotka sijoittuvat 1980-luvulle, merkintöjen perusteella vuoteen 1988. ”Pekka” oli lopetettu tuottamattomana 1977. Samaan aikaan lopetettiin olennaisesti merkityksellisempi vakoiluoperaatio ”Fortuna”, johon on liitettävissä saksan kielen taitoinen SKDL-lähtöinen ja myöhempi sosialidemokraattinen poliitikko, joka tapasi Stasin Helsingin aseman johtoa 1960-luvun lopulta 1980-luvun loppuun ja luovutti myös asiakirjoja, kuten Tanskan sosialidemokraattien Nato-aineistoja. Hänen suojelunsa on myös ollut epäilemättä välttämätöntä SDP:n poliittisen tahrattomuuden säilyttämiseksi. Tarkoitus on alkavan Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aikana saattaa julkisuuteen laajemmin selvitykset, mistä vuoden 2000-2003 Stasi-tutkintaskandaalissa oli kyse. Samalla on pyrkimys valottaa todellisia vakoilutapauksia ja suomettumista. Se olisi kunniateko itsenäisyysjuhlavuodelle. Vuodettu vakoiluepäily 2002 viittaa nimittäin vahvasti perättömään ilmiantoon, mutta mahdollisesti myös hybridivaikuttamiseen. Tällöin on erityistä mielenkiintoa selvittää niiden henkilöiden omia taustoja, jotka eivät vain Supossa vaan myös esitutkintaratkaisuista päättäneessä valtiojohdossa saattoivat tehdä päätöksiä ainakin epäsuorasti myös ”omassa asiassa”. Professori Kekkonen osoitti Suomenmaalle lähettämässään vastineessa ettei hän ymmärtänyt, mistä Supon ja sitä ohjailleen valtiojohdon ratkaisuissa oli kyse. Oikeusvaltio ei toiminut vuosina 1999-2003, eikä kunnolla sen jälkeenkään, kun puhutaan Supon toiminnasta, laillisuusvalvonnasta ja miksei myös neljännen valtiomahdin, median roolista riippumattomana vallan vahtikoirana. Muutoinhan ei ”oikeusvaltio” olisi hävinnyt HHO:ssa 22.10.2009 sitä vastaan 2007 aloittamaani oikeudenkäyntiä. Ratkaisu pitkittyi kahdella vuodella siitä, mitä Helsingin Käräjäoikeus 7.11.2007 tuomitsi, koska ”oikeusvaltio” valitti tuomiosta, mutta lopullisesti sitten hävisi 2009.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
"The more you understand the world, the higher your chance of shaping it". Don't walk behind me; I may not lead. Don't walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend. Alpo RusiValtiotieteen tohtori, suurlähettiläs, tasavallan presidentin entinen neuvonantaja, professori ja kirjailija.
Blogiarkisto
January 2021
|
Alpo Rusi |
|
Kirjoituksia saa lainata. Lähde on mainittava.