Hybridisota voi olla suursodan valmistelua

Kansainvälisen yhteisön suurin muutos viimeisen kymmenen vuoden aikana ei ole ollut Kiinan ennustettu kasvu maailman suurimmaksi taloudeksi 2014 vaan Venäjän vetäytyminen globalisaatiosta ja Euroopan turvallisuusjärjestelmän periaatteista. Sekä globalisaatio että ETYJ-järjestelmä alkoivat olla haittatatekijöitä, kun presidentti Vladimir Putin aloitti viimeistään 2007 ensin puheissa ja sitten teoissa palauttaa maan geopoliittista vaikutusvaltaa. Tämä politiikka ei ajanut karille edes vuonna 2008 alkaneen finassikriisin seurauksena, johon kuitenkin päättyi vuodesta 2001 jatkunut Venäjän talouden kova lähes 7%:n kasvu. Putin syyttikin kriisistä Yhdysvaltoja. Globalisaation vastustajat aika pitkälle yhtyivät tähän myös lännessä. Tahtomattaan globalisaation vastustajat saivat Venäjästä puolestapuhujan, mikä on  jatkunut näihin päiviin. Venäjän voimapolitiikan arvostelu on ollut vaikeaa.

Minkä tahansa maan ulko- ja turvallisuuspolitiikka nojautuu parhaimmillaan startegiseen arvioon maan asemasta. Suomen kannalta olennaisia tekijöitä arviossa ovat: Euroopan turvallisuusjärjestelmän vakaus, turvallisuus lähialueilla, etenkin Venäjällä, oman maan talouden ja politiikan kehitys, sotilaallisen varautumisen taso suhteessa lähialueiden kehitykseen. Turvallisuutta on siten kehitettävä sekä yhteistyön että varautumisen menetelmillä. Voimapolitiikan muodot ovat myös muuttuneet. Hybridisota voi olla myös aina suursodan valmistelua voimasuhteiden muuttamiseksi, joka voi kestää vuosikymmeniä.

Suomessa lähdettiin vielä kesällä 2013 siitä, että Venäjään voimapolitiikka oli ohimenevä ilmiö, joka oli seurausta Venäjän ”legitiimistä oikeudesta” palauttaa Neuvostoliiton romahduksen aiheuttama menetetty maine. Tämä oli Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin rauhoitteleva sanoma vielä vuoden 2014 aikana, jolloin oli tapahtunut Venäjän agressiot Ukrainassa ja Krimillä. Talouselämässä katsottiin luottavaisena tulevaisuuteen eikä investointeja peruttu. YLE:n kanavilla näitä arviotia tuettiin. Suomessa medioissa sai jalansijaa Venäjän ymmärtäminen, vaikka politiikka hiottiin EU:n yhteisiin linjauksiin. Tosin siinäkin paine Suomen erillistiehen oli kaiken aika varsin vahva.

Ulko- ja turvallisuspolitiikassa pieni maa tarvitsee ennakointikykyä ja strategista voimien keskittämistä. Suomen talouden kehitys on kytköksissä  globaalien markkinoiden kehitykseen. Venäjä on nyt eristäytymässä, mihin Suomi ei voi vaikuttaa. Suomessa Venäjän muutoksen ennakoinnissa epäonnistuttiin, mikä on monen viimeaikaisen ”sotkun” perussyynä. Suomen valtiojohdossa ja poliittis-taloudellisessa eliitissä on ymmärrettävästi viimeiseen asti toivottu, että Venäjä hakee ajan mittaa sovintoa, eikä eristy. Ukrainan kriisin ratkaiseminen ei kuitenkaan ratkaise Venäjän ja lännen välistä kriisiä sinänsä. Eikä Ukrainan kriisi - mikä on myös Venäjän ja Ukrainan välinen kriisi - ratkea enää käden käänteessä.