Kuluvan talven tai alkukevään aikana tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun Suojelupoliisi (Supo) sai Saksan tiedustelupalvelun (BND, Bundesnachrichtendienst) edustajalta listan henkilöistä, jotka olivat toimineet yhteistyössä entisen Itä-Saksan turvallisuuspalvelun (MfS,Ministerium für Staasicherheit), ”Stasin” kanssa. Noin 20 nimen listan historia tuli julkisuuteen syksyllä 2002, kun Supon päällikkönä 1978-1990 toiminut Seppo Tiitinen antoi asiasta tietoja Aamulehdelle syyskuussa ja sitten Helsingin Sanomille marraskuussa. Tiitinen oli tosin tammikuussa 2001 antanut Helsingin Sanomille haastattelun, jossa hän vahvisti, että Supolla oli vuoden 1990 alussa tiedossa, että 20-30 suomalaista oli yhteistyössä Stasin kanssa Itä-Saksan romahtaessa. Hän ei osannut sanoa, kuinka moni teki yhteistyötä värvättynä, eli kirjallisen sopimuksen perusteella. Tiitisen mukaan kirjallinen sitoumus oli kuitenkin ollut usein käytäntö. Tiitinen on oletettavasti tammikuussa 2001 kokenut tarvetta esiintyä asiassa julkisuudessa, kun hän on saanut tietoja kesällä 2000 virallisesti Suomeen ja Supolle toimitetuista Stasin ulkomaanvakoilun henkilörekistereistä eli ns. Rosenholz-kortistoista. Suomella oli DDR:n kanssa hyvin läheiset suhteet 1960-luvun lopulta alkaen. SDP ja SKP halusivat tunnustaa Itä-Saksan jo keväällä 1968, mikä olisi johtanut Länsi-Saksan kauppasaartoon Suomea vastaan. Vasemmisto oli valmis ottamaan tämänkin riskin. DDR:n tiedustelun päätavoite vuoteen 1973 oli painostaa Suomea aikaiseen maan tunnustamiseen. Lopulta diplomaattisuhteiden solmimisen jälkeen vuodesta 1973 kaikki puolueet ja ay-liike loivatkin kiinteitä yhteyksiä Itä-Saksaan. DDR:n Helsingin edustustossa oli 15 listattua diplomaattia, joista kymmenkunta oli joko Stasin avustajia, DDR:n sotilastiedustelun upseereita tai Stasin päätoimisia työntekijöitä diplomaatin peiteviroissa. Lisäksi DDR:n virallisen uutistoimiston edustaja Helsingissä oli Stasin agentti. On arvioitu että 1980-luvun alussa ”DDR-puolue” Arkadianmäellä käsitti toista sataa kansanedustajaa. Suurin osa heistä varmaan teki yhteistyötä Suomen intressissä, osa toimi silti käytännössä Suomen intressiä vastaan. Tästä arkistot ovat tarjonneet raskasta näyttöä. Kansanedustajat tuskin olivat kuitenkaan ainoita DDR:n tiedustelun kohteita, vaan heitä oli erilaisissa asemissa. 1980-luvulla kiinnostus kohdistui Gerhard Magetin mukaan oikeistoon, kun oli tarve saada tietoja Yhdysvalloista ja NATO:sta. Stasin ja KGB:n johdon edustajat tapasivat kahden kuukauden välein Tehtaankadulla, missä ”arvioitiin kontateja, heidän luotettavuuttaan ja saatuja tietoja”. Oliko Tiitisen lista seulottu tästä yhteistyöstä, on jäänyt auki. Jos Supo olisi 1990 pyytänut virka-apua Saksasta, olisi Stasin eversti Ingolf Freyer epäilemättä kertonut, mitä kukin listalla oleva oli tehnyt. Freyer todisti useissa oikeudenkäynneissä, koska hän loikkasi BND:n palvelukseen samaan aikaan kun hän antoi tietoja viimeisestä työpaikastaan Helsingin residentuurasta.
Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta oli karkea laiminlyönti, että Saksan virka-apu torjuttiin 1990. Olisi ollut erinomainen tilaisuus päästä selville, ketkä suomalaiset määriteltiin Saksassa myös Bonnin näkökulmasta turvalllisuusongelmiksi. On aina myös mahdollista, että joku Supon toimija on ollut ongelma, jonka paljastumisen nimenomaan Supo halusi estää. Freyerin kuulemisessa olisi saatu tietoja siitä, miten Supon tietoihin oli päästy käsiksi, koska näitä tietoja on löytynyt Stasin arkistoista. Onkin kysyttävä, kenen etua palvelee se, että Stasin koko toimintaa ei ole haluttu asiamukaisesti selvittää eikä Supon roolia tämän toiminnan estämisessä ja paljastamisessa voida kehuskella. Esimerkiksi 1974 Stasin OibE yritti värvätä Helsingin Sanomien toimittajan, mikä ei onnistunut. Miksi tätä värväysyritystä ei selvitetty eikä asianomaista julistettu persona non grata-henkilöksi? Uusien tietojen perusteella Supo etsi lisäaineistoja parista kymmenestä suomalaisesta jo 1990-luvulla. Olihan Supolla Tiitisen mainitsemat alustavat Rosenholz-tiedot jo tällöin käytössä, kuten muillakin mailla, joiden kansalaisia oli näissä aineistoissa. Lisäksi Tiitisen kertoma lista oli ainakin periaatteessa käytettävissä. Kansanedustaja Mikko Elo (sd.) oli muistelmiensa mukaan ollut Supon kuulustelussa Porissa tammikuussa 1995. Elon mukaan hän piti yhteyttä 1980-luvun lopulla DDR:n diplomaattiin Hans Pfeileriin, mutta ”hän ei varmasti ollut vakooja”. Pfeiler oli kuitenkin ollut Stasin tiedusteluaseman päällikkö Helsingissä tammikuusta 1986 marraskuulle 1989. Hän tosin oli oikealta nimeltään Ingolf Freyer, joka oli everstin arvoinen Stasin ”kovan linjan” erityiskomennukselle Helsinkiin lähetetty upseeri (OibE, Offiziere im besonderen Einsatz). Uran hän oli tehnyt Länsi-Saksassa, missä hänen vastuullaan oli eri ministeriöissä toimineet Stasin avustajat, ns. sihteeriverkosto. Hänelle oli Helsinkiä varten tehty uusi henkilöllisyys suojaksi. Edes hänen ensimmäinen sijaisensa Gerhard Maget, myös erityiskomennusupseeri (OibE), sai tietää Pfeilerin todellisen henkilöllisyyden vasta 1991, kun BND kertoi asiasta hänelle. Tiitinen kertoi syksyllä 2002, että Supolla ei ollut tietoa, kuka oli ollut Stasin Helsingissä suurlähetystössä toimineen tiedusteluaseman päällikkö, jonka antamien tietojen perusteella lista oli laadittu. Tosin julkisuuteen kerrottiin vain, että tiedot tulivat läntiseltä tiedustelulaitokselta. Tämä viittaa kuitenkin ns. Rosenholz-aineistoihin, joita Yhdysvallat antoi kaiketi Supolle jo vuodesta 1993/94 alkaen. Joka tapauksessa 9.7.1990 Tiitinen esitteli melkeinpä viimeisenä virkatoimenaan listan tasavallan presidentti Mauno Koivistolle Kultarannassa. Tiitisen mukaan presidentti sai tiedot nimistä, vaikka Koivisto on myöhemmin koorostanut ”ettei mistään nimistä ollut puhetta”. Olen selostanut teoksessani Etupiirin ote (2014) myös uusimpien tietojen valossa Tiitisen listan anatomiaa. Pfeilerin henkilöllisyyden paljastaneen Juha-Pekka Tikan Verkkouutisissa julkistaman ns. Mitrokhinin arkistoihin nojaavan selvityksen mukaan kansanedustaja Jaakko Laakso (vas.) oli KGB:n kanssa peitenimellä ”Jan” vuosina 1973-1976 ”luottamussuhteessa”. Vuonna 1976 ”työ hänen kanssaan keskeytettiin toisen residentuuran työn vuoksi, johon Jan on liitetty”. Supo teki tutkintapyynnön Laaksosta Saksan keskusrikospoliisille 2002 rekisterin XV/4068/76 nojalla, joka on Stasin epävirallisen avustajan ”Mantelin” rekisteri ja avattu marraskuussa 1976. Sattumoisin noihin aikoihin Suomessa vierailu salanimellä Stasin ulkomaanvakoilun päällikkö Markus Wolf ”tapaamassa kontakteja”, kuten hän muistelmiensa markkinointitapahtumassa Helsingissä suullisesti kertoi 1997. Stasin arkistoja hoitavan viranomaisen BSTU:n päätutkijan Helmut Müller-Enbergsin mukaan ”Mantel” teki töitä Stasille muurin murtumiseen saakka. Gerhard Magetin mukaan Stasilla oli muurin murtuessa enemmän kuin 20 aidosti heidän kanssaan yhteistyössä toimineita suomalaisia, joista useat olivat värvättyjä agentteja. Yksi tärkeimmistä oli suomalaisen vakuutusyhtiön johdon piiristä, toinen SDP:n sisäpiiristä. Nämä henkilöt olivat Freyerin korkean yhteystason kontakteja. DDR:n sotilastiedustelulla oli 1987 tehdyn listan mukaan lisäksi 10 epävirallista avustajaa, ”kontaktihenkilöä” (KP), Helsingissä, joita listassa on identifioitu. Joukossa oli Rauhanpulustajien johtohenkilö, työministeriön kommunistinen virkamies, kommunistinen yritysjohtaja, ja esimerkiksi kaksi henkilöä jotka toimittivat tietoja NATO:n toiminnasta Itämerellä. Oliko näistä joku Tiitisen listalla tai Rosenholz-aineistossa ei tiedetä kuin Supossa, presidentin kansliassa, HHO:ssa, KHO:ssa ja sisäministeriössä. Lisäksi on joukko sisäpiiriläisiä joille valikoidusti on annettu tietoja. Tietenkin listoilla ja Rosenholz-aineistoissa olevia suomalaisia on joko kuultu tai kuulusteltu. Esitutkinta aloitettiin kuitenkin tapauksessta, jossa kyse oli tietolähteestä, ei värvätystä, joka toimi 1965-1976. Rosenholz-aineistot ja Tiitisen lista käsittävät henkilöitä, joiden yhteistyö on jatkunut vuosiin 1988-89. DDR:n sotilastiedustelulla oli kontakteina henkilöitä, joiden yhteistyö oli alkanut jo 1976, kun sotilasasiamies nimitettiin vasta DDR:stä 1974/75. Stasin arkistot avautuvat vähitelllen lisää, kun silppureista saadut aineistot koostetaan. Näin on saatu kokoon esimerkiksi SKD-taustaisen ”Larsenin” kansio, jossa on useita satoja sivuja. Asianomainen toimi Stasin värvättynä agenttina 1982-1990 ja on siviilissä Helsingin yliopiston professori. Hänen kuriirina toiminut matematiikan professori ”Rudolf” Jenan yliopistossa sai potkut 2012, kun Stasin arkistot paljastivat asianomaisen roolin DDR:n turvallisuusministeriön avustajana. Saksassa arkistojen tiedot avataan tutkijoille, missä kyse on värvätyistä Stasin avustajista. Suomessa Supo valikoi edelleen tiedot, joita se syöttää medialle tai poliittisen eliitin edustajille. Tämä on tietenkin täysin mielivaltaista eikä nojaudu lakiin, vaan Supon valtaoikeuksiin. Supo perustelee salaamista ulkomaansuhteilla, joiden vaarantumisen se haluaa estää salaamisella. Etenkin Rosenholz-aineistojen osalta kyse on täysin kestämättömästä käytännöstä, koska mikään seikka ei estää aineiston julkistamista paitsi se, että näin suojellaan joitain tärkeitä henkilöitä paljastumasta Stasin kontakteiksi tai värvätyiksi ajalta jolloin muuri murtui. Supon edustaja on tuonut esille näkemyksiä julkisuudessa, että Tiitisen lista voitaisiin avata tutkijoille, joilla on esittää tarkka ja pätevä tutkimussuunnitelma, koska aineiston salaaminen 25 vuoden jälkeen ei ole relevanttia. Tämä menettely pitäisi nimet edelleen piilossa, vaikka taustoja selviteltäisiinkin. Tietenkin huhut alkaisivat kiertää, vaikka syyteoikeus olisikin jo mennyt, paitsi törkeän vakoilun kohdalla, jollaisia tapauksia saattaisi paljastua. Tällöin kyse olisi joko presidenttiin, pääministeriin tai puolustusvoimien edustajiin liittyvistä tapauksista. Törkeän vakoilun syytekynnys ei voine ylittyä Suomessa kuin henkilöihin, jotka säännöllisesti saavat erittäin salaisia tietoja, joita he vuotavat vieraan valtion tiedustelulle. Tiitisen lista ja siihen verrattavat aineistot tulee kartoittaa ja saattaa korkean tason selvitystoimikunnan arvioitavaksi. Samalla on arvioitava kylmän sodan kauden Supon toimintaa sekä kuolleitten valtioiden arkistojen myöhempi käsittely ja siihen mahdollisesti liittyvät virkavirheet, virkarikokset tai muut laiminlyönnit. Valtiohan on jo kerran tuomittu Stasi-tutkimuksiin liittyneistä vakavista virheistä ja laiminlyönneistä vuonna 2009 lainvoiman saaneessa HHO:n tuomiossa. Erityisesti on selvitettävä, tapahtuiko Stasi-tutkimuksissa muita virkarikoksia. Esimerkiksi vakava värväystapaus ”Kati” jätettiin tutkimatta 2002, vaikka rikos vanheni vasta 2006. Tässä ei voi olla kyse kuin virkarikoksesta tai virkavirheestä. Muutoinkin kun on tarvetta vahvistaa tiedustelun keinostoja, on järkevää myös lisätä valvontaa. Tässä mielessä eduskunnan roolia on kehitettävä. Helmut Müller-Enbergsiä haastateltiin 19.1.2015 Saksan televisiokanavilla. Häneltä kysyttiin, mitä hän odottaa vielä paljastuvaksi Stasin aineistoista. ”Murhia”. Hänen mukaansa on selvä, että Stasilla oli ”märkä osasto”, joka teki salamurhia myös DDR:n ulkopuolella, myös KGB:n kanssa yhteistyössä. Tässä selvittelytyössä kaikki Stasin ”operaatioalueella” toimineet residentuurat tulee läpivalaista. Myös Freyerin johtama resudentuura Helsingissä vuosilta 1986-90.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |
"The more you understand the world, the higher your chance of shaping it". Don't walk behind me; I may not lead. Don't walk in front of me; I may not follow. Just walk beside me and be my friend. Alpo RusiValtiotieteen tohtori, suurlähettiläs, tasavallan presidentin entinen neuvonantaja, professori ja kirjailija.
Blogiarkisto
January 2021
|
Alpo Rusi |
|
Kirjoituksia saa lainata. Lähde on mainittava.